Kanta-Häme

Tie kaartui vasemmalle, bensavaras kääntyi oikealle

Varastetulla bensiinillä kulkeneen auton matka päättyi ojanpenkkaan Hämeenlinnan Renkovahantiellä maanantai-iltana.

Tien kaartuessa vasemmalle auto ajautui kylki edellä oikean puolen ojaan. Kanta-Hämeen poliisin mukaan syytä suistumiseen ei tiedetä, mutta poliisin arvion mukaan joko auto ei totellut kuljettajan ohjausta tai sitten kuski oli taitamaton koheltaja.

Autossa olleet kolme nuorta miestä ehtivät kadota paikalta ennen poliisien saapumista.

Paikalle jäänyt auto oli poliiseille entuudestaan tuttu, sillä se oli tallentunut jo kuusi kertaa huoltamoiden valvontakameroiden kuviin polttoainevarkauksien yhteydessä.

Auton omistava 25-vuotias mies on poliisin tiedossa. (HäSa)