Kanta-Häme Hämeenlinna

Tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajan Mika Karin mielestä keskustelua oli tarpeen: Uhkakuviin ei ole enää palattu

- Hyvin tehty lainsäädäntötyö näkyy siinä, että työ on käynnistynyt sujuvasti, kansanedustaja Mika Kari sanoo.

– Suomella on nyt sen historian parhaat edellytykset torjua terrori-iskujen valmistelua. Myös sotilastiedustelun työkalupakki on nyt parempi kuin aiemmin, tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtaja Mika Kari (sd.) arvioi.

Kari johtaa eduskunnan uutta valiokuntaa, joka valvoo Suojelupoliisin ja armeijan tiedustelua. Lainsäädäntö tiedustelun sallimisesta oli pitkän poliittisen keskustelun tulos.

– Jokainen eduskunnassa käytetty puheenvuoro asiasta oli tarpeellinen.

– Hyvin tehty lainsäädäntötyö näkyy siinä, että työ on käynnistynyt sujuvasti. Eduskunnassakaan ei ole palattu uhkakuviin, joita esitettiin lakia säädettäessä.

Rakenteet on luotu

Tiedustelu uusilla keinoilla tuli lailliseksi runsas vuoden päivät sitten. Tiedustelua valvoo tiedusteluvalvontavaltuutettu, jonka työtä taas koordinoi tiedusteluvalvontavaliokunta.

Valiokunnan turvatiloissa pidettyihin kokouksiin ovat osallistuneet myös tiedustelua johtavat virkamiehet, oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Tiedustelu ja sen valvonta on erittäin salaista.

– Työstä on hyvin vähän julkista kerrottavaa. Olemme ensimmäisen vuoden perehtyneet tehtävään ja luoneet parlamentaariselle valvonnalle rakenteet.

– Voidaan sanoa, että tästä käynnistämisvaiheessa iso osa tästä on nyt tehty. HÄSA

Päivän lehti

30.9.2020

Fingerpori

comic