Kanta-Häme

Tiloilta pääsee poimimaan mansikoita juhannuksen jälkeen

Asiakkaat pääsevät pelloille poimimaan mansikoita juhannuksen jälkeen. Hämeenlinnan seudun mansikkatilalliset ovat varsin yksimielisiä asiasta.

– Nyt heti voisi poimia jo pientä määrää. Kunnolla mansikoita pääsee poimimaan varmasti jo ensi viikolla, Peltosirkun tilaa Hauholla pyörittävä yrittäjä Sirkku Holttinen kertoo.

Iso-Hiiden kartanon marjayrittäjä Tiina Hiidenkari Janakkalasta puolestaan sanoo, että pieniä määriä mansikoita tulee suoramyyntiin jo ennen juhannusta.

Kevät oli tänä vuonna mansikoille erityisen haasteellinen.

Ensin kevät oli usean viikon myöhässä. Sitten tulivat huippulämmöt, joten nyt mansikkakausi on etuajassa.

Holttisen mukaan kevät on ollut mansikalle huono, sillä optimaalinen lämpötila sen kasvulle on noin 21 astetta.

– Kuumuuden takia juuret eivät ole ehtineet mukaan samalla vauhdilla kuin kasvusto, Holttinen kertoo.

Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että mansikoiden lehdissä on ollut vihreäkeltaista raidallisuutta.

Mansikat kypsyvät joka tapauksessa aikaisemmin kuin viime kesänä, jolloin kylmyys lykkäsi satokautta heinäkuulle saakka.

Iso rypäs mansikkaa kypsyy samanaikaisesti, mutta marjakoko jää tänä vuonna pienemmäksi.

– Kysymys on nyt siitä, miten taimella riittää voimaa kasvattaa kaikki mansikat suuriksi, Holttinen sanoo.

Mansikoiden hinta pysynee viime vuoden tasolla.

Lammilla sijaitsevan Kuusamon mansikkatilan viljelijä Johanna Mettälä sanoo, että hintaan voivat vaikuttaa ruuhkapäivät, jolloin mansikat tulevat yhtä aikaa markkinoille.

Kankaisten tilan marjayrittäjä Pirkko Kämäri Hämeenlinnasta arvioi, että hintataso on samaa luokkaa kuin viime vuonna.

Holttinen muistuttaa, että mansikoiden hinta vaihtelee eri puolella Suomea.

– Olen jutellut asiasta pääkaupunkiseudulla. Siellä ulosmyyntihinta on korkeampi kuin Hämeenlinnassa, Holttinen sanoo.

Sen sijaan tukun myyntihinnat kauppiaille ovat Holttisen mukaan laskeneet.

Pääsatokausi on oletettavasti loppusuoralla heinäkuun puolivälin jälkeen.

Marjanviljelijät istuttavat kuitenkin uusia taimia, joiden sato on kypsää pian pääsatokauden jälkeen.

– Olen laskeskellut, että ainakin elokuun puoliväliin saakka tulee mansikoita, Holttinen toteaa.

Mettälän mukaan he ovat istuttaneet tänä vuonna uusia satotaimia, joilla satokautta halutaan jatkaa elokuun alkupuolelle saakka.

Kämäri sanoo, että satokauden kesto on paljolti myös säästä kiinni.

Hiidenkari puolestaan muistuttaa, että heidän tilallaan satokausi on yleensä neljästä seitsemään viikkoa. Lajike ja viljelytapa ratkaisevat kypsymisajankohdan.

– On aikaisempia ja myöhäisempiä lajikkeita ja kahta viljelytekniikkaa, joten satokausi jatkuu joka tapauksessa pitkänä, Hiidenkari sanoo. HäSa

Päivän lehti

23.11.2020

Fingerpori

comic