fbpx
Kanta-Häme

Tissi ja sen tehtävä

Mikään ei saa äitien verenpainetta kiihtymään yhtä nopeasti kuin kunnon imetyskeskustelu. Mutta mikä ihme siinä niin ihmisiä kiihdyttää, vuodesta toiseen ja ikään katsomatta?
 
 
 
Miksi lastaan julkisesti imettävä nainen saa osakseen paheksuvia katseita, mutta kadunvarsimainoksissa on ihan okei esitellä naisen povea pienenpienissä rintaliiveissä? Miksi seksimessuilla ei tarvitse häpeillä imettämistä, mutta kahvilassa täytyy varautua mulkaisuihin?
 
Tissit.
 
Pakko ne on käsitellä ennen kuin voidaan siirtyä itse asiaan – imetykseen.
 
– Eiväthän tissit nykyään ole lasten imettämistä varten. Ne on aivan yliseksualisoitu, tiivistää kahden lapsen äiti Reeta Lahtinen.
 
Yksi imetyskeskustelussa ihmisiä kiihdyttävä tekijä on imetyksen kesto; se, kuinka pitkään pitää tai on suotavaa lasta imettää.
 
Taaperoimetys aiheuttaa osassa ihmisiä puistatuksia. Se, kun lapsi kiipeää omin jaloin äidin syliin ja nostaa paidanhelmaa tissille päästäkseen.
 
– Imettäminen on ok jonnekin puoleen vuoteen tai vuoteen saakka, sitten se ei sitä enää yhtäkkiä olekaan, Pauliina Kylä-Utsuri-Ripatti kummastelee – puolitoistavuotias tytär rinnallaan.
 
Ehkä ongelma on katsojan korvien välissä, ehkä näkyä seksualisoidaan, miettivät äidit.
 
 
 
 
Maailman luonnollisin asia?
Niinhän sitä luulisi. Ja sitähän imettäminen myös pitkään oli.
 
Itse asiassa, ennen teollisen korvikkeen keksimistä imetys oli itsestäänselvyys. Se oli lapsen näkökulmasta elinehto. Jollei äiti kyennyt itse lasta imettämään, annettiin hänet naiselle, joka siihen kykeni. Hädässä kokeiltiin erilaisia kotitekoisia korvikkeita.
 
Imettämiseen ja synnyttämiseen on suhtauduttu eri aikoina hyvin eri tavoin. Kun nykyään äitejä kannustetaan lapsentahtiseen imetykseen ja ihannoidaan tietynlaista luonnonmukaisuutta, oli ääni esimerkiksi 1970-luvun kellossa aivan erilainen.
 
Synnytyksestä tuli lähestulkoon lääketieteellinen operaatio. Vastasyntyneet riistettiin äideiltä vauvaloihin, mistä heitä kuljetettiin äitien rinnoille imetettäväksi kellontarkan aikataulun mukaan.
 
– Aikaisemmin imetystieto siirtyi luontevasti äidiltä toiselle. Jossain vaiheessa koko touhusta tehtiin jotenkin luonnotonta.
 
Imetystä koskevat suositukset tuntuvat myös muuttuvan kovin nopeasti. Omille äideille annetut neuvot eivät ehkä enää pädekään nykypäivänä. Eikä sitä tarvitse edes oman äidin kokemuksiin palata eroja löytääkseen.
 
Kolmen lapsen äiti Jenni Laitinen muistelee saaneensa nyt 12-vuotiaan esikoisensa syntyessä hyvin erilaisia neuvoja kuin kaksi ja puolivuotiaan kuopuksensa syntymän aikoihin.
 
– Ainoa asento, minkä esikoisen kanssa opin, oli kyljellään maaten. Kyllä muistan, että olin julkisilla paikoilla vauvan kanssa liikkuessa pulassa, kun en muuta osannut!
 
 
 
Apu ja neuvot.
– Väitän, että itse en olisi ensimmäisen lapsen imetyksestä edes selvinnyt, jollen olisi soittanut valtakunnalliseen imetystukipuhelimeen ja saanut apua omalta siskolta, Johanna Korhonen.
 
Hänen mielestään tissit ovat tabu. Imettämisen pitäisi olla luonnollista ja luontevaa, mutta samalla se on kuitenkin jotain, mistä ei oikein kehdata vierailta kysellä.
 
Läheisten tuella ja ympäristön asenteilla on suuri merkitys.
 
– Jostain syystä suuri osa äideistä lopettaa imettämisen, kun lapsi on kaksiviikkoinen. Kotiutumisen jälkeen äiti on riskialttiissa tilanteessa. Tuen puute on tavallisesti se, miksi herkimmin lopetetaan.
 
– Hyvin pieni prosentti äideistä on sellaisia, joilta imettäminen ei vain onnistu, Pauliina Kylä-Utsuri-Ripatti sanoo.
 
Toisaalta, joskus tukea tulee yllättäviltä tahoilta. Uimalan saunassa mummot jaksavat kehua ja ihastella, kun lapsi syö.
 
 
 
Lahtinen, Laitinen, Korhonen ja Kylä-Utsuri-Ripatti sekä Kaisa Hake ovat Hämeenlinnan imetysryhmän tukiäitejä. Yhteensä heitä on yhdeksän. Tukiäidit ovat tavallisia äitejä, joita kaikkia yhdistää kiinnostus imetykseen sekä halu auttaa muita äitejä imetystaipaleellaan.
 
Kyse ei ole mistään imetyskiihkoilijoiden ryhmästä, vaan ihan tavallisista äideistä. 
 
– Tukiäidit tukevat äidin valintaa – oli se sitten mikä tahansa, tiivistää Pauliina Kylä-Utsuri-Ripatti.
Imetys, imetyksen pituus tai imettämättä jättäminen ovat kaikki äidin valintoja, korostavat tukiäidit. Pääasia on se, että lapsi saa ruokaa. Sitä paitsi, rintamaitoa ei tarvitse tarjoilla lapselle suoraan tissistä. Jos imettäminen on hankalaa, voi äiti pumpata maidon ja tarjoilla sen lapselle tuttipullosta.
 
– Joskus pulloruokintaa on perusteltu tasa-arvollakin, sillä, että näin isäkin voi osallistua lapsen hoitoon. Mutta kyllä hoitamisesta voi paljon muutakin ulkoistaa kuin syöttämisen – esimerkiksi vaipanvaihdon, Johanna Korhonen sanoo.
 
Imettämiseen tukiäidit toki rohkaisevat ja kannustavat. Tarpeen tullen epävarmaa äitiä autetaan jopa kädestä pitäen.
 
 
 
Imetyksestä, sen eduista ja nurjista puolista on puhuttava, mutta tarkkaan on puhujan mietittävä, miten sanansa asettelee.
 
– Vaikka kuinka yleisesti yrittäisi sanoa, että imetykseen pitäisi saada enemmän tukea, on aina joku, joka ottaa helposti itseensä. Ehkä syynä ovat omat pettymykset, oma syyllisyydentunne, miettii Reeta Lahtinen.
 
Syyllisyys on kuin muuri. Se estää tietoa menemästä perille.
 
Pitäisi imettää, mutta kun se ei onnistu! Ei heru, ei valu, ei tule! Käyttökelvottomat tissit, ei niistä vauvalle maitoa riitä!
 
Huuto kuuluu melkein aamukahvipöytään saakka.
 
Pahimmillaan asia yksinkertaistuu. Äidit jaotellaan hyviin ja huonoihin äiteihin.
 
Hyvä äiti imettää, huono äiti antaa pullosta. Hyvä äiti miettii lastaan, huono äiti ulkonäköään, varjelee tissejä rupsahtamiselta.
 
Puhe on yksinkertaistavaa, mustavalkoista ja laiskaa. Älykkäiden äitien epä-älyllistä puhetta.
 
 
 
Jenni Laitinen uskoo äitien itse rakentavan jakoa hyviin ja huonoihin äiteihin. Kun itse ollaan herkillä, tulkitaan helposti muiden sanoja, katseita ja reaktioita yli. Vaikka toki, kielteisiäkin kommentteja kuulee.
 
– Itse ole koskaan ajatellut, että imettäminen olisi pelkästään kivaa, kivutonta tai ettei se vaatisi aikaa. Mutta samalla tavalla aikaa vaatii pulloruokintakin, sanoo Johanna Korhonen.
 
Eivätkä imetysryhmät tukiäiditkään mitään yliäitejä saati superimettäjiä ole! Samanlaisia pettymyksiä, ongelmia, mutta myös onnistumisen kokemuksia ovat he kokeneet kuin useimmat muutkin äidit. Pauliina Kylä-Utsuri-Ripatin ajoi aikoinaan imetysryhmään imettämisen vaikeus.
 
– Alkuun piti selitellä kauheasti, miksi se ei onnistunut, hän muistelee. (HäSa)
 
 
 
Suomessa vietetään imetysviikkoa 14.–20.10. Hämeenlinnan imetysryhmän tukiäidit ovat tavattavissa teemaviikolla maanantaina ja torstaina kello 10–14 synnytysvuodeosastolla.
 
Lue lLisää aiheesta sekä imettäjien kokemuksista sunnuntain Hämeen Sanomista

Menot