Kanta-Häme

Tiukka menopeli nimeltä velocipedi

– Tiesitkö, että osa maamme ensimmäisistä polkupyöristä kasattiin Hämeenlinnassa? kysyy Mikko Kylliäinen uunituoreen pyöräilyhistoriikkinsa julkistamistilaisuudessa Linnan Pyöräverstaassa.

Teos Welleniuksesta Vaakunaan on tekniikan lisensiaatin Kylliäisen intohimon tulos, joka niputtaa yhteen hämeenlinnalaisia polkupyöräilijöitä, pyörämerkkejä ja pyöräkauppiaita vuosilta 1886–1973.

Alkusysäyksen tutkimustyöhönsä Kylliäinen sai jo vuonna 1995.

– Innostuin vanhoista pyöristä tosissani vasta 25-vuotiaana, kun löysin hyvinkääläisestä romukaupasta Rekord Extran. Aloin selvittää vanhan pyörän taustaa.

Selvisi, että menopeli oli nähnyt päivänvalonsa hämeenlinnalaisen G.A. Karlssonin polkupyöräliikkeessä. Rekord Extraa koottiin vuosina 1931–41 ja 1954–1967.

Kylliäinen janosi lisää tietoa, jonka karttuessa hän kirjoitti useita pyöräilyartikkeleita eri julkaisuihin.

– Vasta viime suvena avautui sopiva hetki laittaa historia samoihin kansiin, eli kirja syntyi kesätöinä, hän naurahtaa.

Pikajalka rantautuu

Ranskasta saapuneesta velocipedistä eli pikajalasta uutisoitiin ympäri Suomea jo vuonna 1869.

– Suosio jäi vielä tuolloin lyhyeksi, koska tasapainoilu kahden pyörän varassa oli ihmisille vierasta, eikä maanteiden kunnossa ollut hurraamista.

Hämeenlinnalaisen polkupyörän tarina taas alkoi Otto Welleniuksen käsissä 1886. Seppämestari oli myös yksi Suomen ensimmäisistä polkupyöräkauppiaista.

– Aluksi harrastus miellettiin urheilullisten ja varakkaiden ihmisten huviksi. Korkeilla, jopa 60-tuumaisilla, eturenkailla varustetuilla pyörillä ajoivat niin Suomenkasarmin upseerit kuin Lyseon pojatkin.

Historiikkiaan varten Kylliäinen kaivoi tietoa niin vanhoista lehti-ilmoituksista, artikkeleista, Suomen Syklistiliiton vuosikertomuksista kuin Hämeenlinnan poliisilaitoksen polkupyörärekisteristäkin.

– Wellenius oli myös merkittävä linkki siihen, että pyöräily alkoi levitä koululaisten ja työväen keskuuteen, Kylliäinen huomauttaa.

Kilpailu kovenee

Nykyisen muotonsa saavutettuaan pyöräkauppa muuttui kovaksi kilpailuksi. Hämeenlinnalaisia merkkejä tunnetaankin liki 20. Kuuluisimpia niistä lienevät Rekord Extran lisäksi myös merkit Aulanko, Maaseutu, Tarmo ja Vaakuna.

– Runkoja ei kuitenkaan ole tehty sitten Welleniuksen. Liikkeet kokosivat myyntipyöränsä kotimaisista ja ulkomaisista osista, jotta niitä saatiin myytyä edullisemmin.

Kylliäisen mukaan 1920-luvun lopulla 16 prosenttia hämeenlinnalaisista oli rekisteröinyt oman pyöränsä.

– Pyöräilijöitä alkoi olla vähävaraisista rikkaisiin. Hämeenlinnan poliisilaitoksen pyörärekisteristä löytyy niin röörimies Emil Tikkanen, kustantaja Arvi A. Karisto kuin kirjailija Larin-Kyösti.

Polkupyöräkulttuuri eli kulta-aikaansa sotavuosien jälkeen aina 1950-luvun lopulle saakka.

– Vielä 1952 oli kotimaisen polkupyörävalmistuksen huippuvuosi. Sen jälkeen se alkoi hiljalleen tehdä tilaa moottoriajoneuvoille.

Kylliäinen työskentelee tutkimus- ja opetustehtävissä Tampereen teknillisessä yliopistossa sekä suunnittelujohtajana A-insinöörien palveluksessa. Welleniuksesta Vaakunaan -teoksen julkaisi pyörävanhusten ystävien, keräilijöiden ja kuljettajien yhdistys Vanhat velot. (HäSa)