Kanta-Häme

Tohinalla kohti avajaisia

Maailman ehkä hyväntuulisin liiketilojen sisustaja, englantilainen Gary Hodges lipuu liukuportaita alas vielä keskeneräisessä kauppakeskus Goodmanissa ja tervehtii uppo-outoa toimittaja-valokuvaajaparia kuin parhaita ystäviään.

Selviää, että mies kiertää ympäri maailmaa aina Dubaita ja Brasiliaa myöten laittamassa kuntoon kotimaansa brändin Marks & Spencerin myymälöitä.

On sunnuntai-iltapäivä, ja kauan odotetun kauppakeskuksen avajaisiin on enää muutama päivä. Siihen nähden kauppakeskuksessa voisi kuvitella olevan kovemmankin vilskeen, mutta ne harvat, jotka ovat liikkeitään laittamassa tiptop-kuntoon, ovat sitäkin kiireisempiä.

Rock-henkeä ja burleskia

Hämeenlinnaan ensi kertaa rantautuvan rock-henkisen farkku- ja nuortenliikkeen Carlingsin hyllyjä täyttelevät toimeliaina myymäläpäällikkö Jesse Eskelinen ja myyjä Jenna Aalto.

– Jännittää, miten paikallinen nuoriso reagoi konseptiimme. Uskon, että jengi innostuu meidän tyylistämme, Aalto hehkuttaa.

Jo sisustus henkii kohderyhmästä. Sovituskopeissa on saluunanovet, ja lattiat ovat bambua. Tila on tummanpuhuva ja – todellakin – rock-henkinen.

Kiireestä kertoo keskellä myymälän lattiaa oleva kaksikon ruokailupiste tyhjine valmisruoka-astioineen ja välipaloineen.

Avajaisiin mennessä kaikki on kuitenkin kunnossa, meille vakuutetaan. Eikä liike lähdekään avajaisiin ihan millään vaatimattomalla linjalla.

– Meillä on burleski-show’ta ja livemusaa akustisella meiningillä. Järjestämme artisteja jatkossakin esiintymään. Meillä voi samalla kuunnella musiikkia ja tehdä ostoksia. Haluamme ottaa heti hyvän haipin, Eskelinen hymyilee.

Kengät sanoo Koo

Myymälänsä Raatihuoneenkadun ja Kasarmikadun risteyksestä kauppakeskukseen siirtäneessä Kookengässä raataa yksin kauppias Taina Heinilä.

– Olen tänään vienyt täältä kaikkea ylimääräistä pois, jotta tänne saisi vähän tilaa. Tarvitsisi varmaan muistaa syödä välillä, hän huokaa.

Tulevia avajaisia hän odottaa innokkaana.

– Asiakasvirrat ovat erilaisia. Entiseen kivijalkamyymälään asiakkaan piti aina erikseen tulla, mutta täällä voi vain hengailla ja poiketa katsomaan, löytyisikö jotain kivaa, hän vertaa entisen ja nykyisen liiketilan eroja.

Kauppakeskuksessa on muitakin kenkiä myyviä kilpailijoita, mutta Kookengän vahvuuden Heinilä uskoo löytyvän merkkituotteista. Goodmania hän pitää selkeänä kauppakeskuksena ja riittävän isona Hämeenlinnan tarpeisiin.

Tyhjentyvien ydinkeskustan liiketilojen täyttämiseksi Heinilällä ei löydy pikalääkettä.

– En tiedä, mistä löytyy tahtoa ja rahaa kehittää Reskaa.

Edennyt hyvässä hengessä

Katutason keskusaulassa toimintansa aloittaa Café Cornetto, jonka omistajista yksi, Elina Tuomisto, viimeistelee paikkoja.

– Kovasti jännittää. Avajaisiin ei ole enää kuin muutama päivä!

Kahvilan taustalta löytyy Hämeenlinnan Torikahvila oy, joka pyörittää myös Torikahvila Linnaa.

– Café Corneton toiminta painottuu take away -myyntiin. Asiakaspaikkoja tulee vain parikymmentä, Tuomisto kertoo.

Kilpailijoita kahvilalla on aivan vieressä, mutta se ei tunnu Tuomistoa haittaavan.

– Tosi hyvässä hengessä yrittäjät ja kauppakeskuksen väki ovat toimintaa valmistelleet.

Koruliikkeellä kampoihin ketjuille

Koruja ja asusteita myyvä, Forssassa päämajaansa pitävä Green Whale on myös uusi tulokas kaupungissa.

Kyseessä on yrityksen neljäs oma liike Suomessa, mutta lisäksi sillä on lähes 400 jälleenmyyjäliikettä ympäri maata.

Omia liikkeitä yritys panee pystyyn kilpailun puristuksessa.

– Isot kansainväliset vaateketjut jylläävät, eivätkä ne ota myyntiin suomalaisia koruja. Haluamme laittaa niille kampoihin, sanoo Jarkko Mattila, yksi firman omistajista.

Yritys suunnittelee ja valmistaa kaikki puukorunsa Forssassa.

– Suomalaiset rohkaistuvat koko ajan käyttämään koruja ja asusteita. Varsinkin nuoret saattavat vaihtaa koruja päivittäin, Mattila sanoo.

Kauppakeskus hyvä synttärilahja

Työmiesten ja yrittäjien keskellä pyörii myös kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro muutamaa päivää ennen h-hetkeä.

– On aika odottava tunnelma varmaan kaikilla. Lehdestä luin, että tämä moottoritien pätkä täyttää juuri näinä päivinä 50 vuotta. Voisiko se parempaa syntymäpäivälahjaa saada kuin tämän kauppakeskuksen päällensä? (HäSa)