Kanta-Häme

Toiminta houkuttaa kojuihin

Elomessut kerää tuttuun tapaan satoja kojuja ja näytteilleasettajia paikalle.

Kojujen meressä tärkeintä on erottua, ja saada ihmiset pysähtymään juuri omalle paikalle. Keinoja siihen riittää.

Korit ja maalit kolisemaan

Frisbeegolfkori kolisee heti messualueen alussa. Hämeenlinnan discaajien Marko Hoikkala kertoo, että yhdistyksen kojulla järjestettään nyt puttikisa jo kolmatta vuotta.

– Jotkut ovat leikkimielisesti sanoneet, että tulevat Elomessuille tämän takia, hän kertoo.

Frisbeegolffaajille kojun paikka on paras mahdollinen.

– Tässä on tilaa toteuttaa kisa, tuolla tiivimmässä paikassa se ei onnistuisi.

Myös Hauhon Sisun jääkiekkojaoston pisteellä luotetaan toiminnan vetovoimaan. Paikalla pääsee testaamaan omaa laukomisnopeuttaan. Jäätä paikalle ei ole sentään tehty, vaan kiekko lyödään maaliin levyn päältä. Lisäksi pisteellä on arpajaiset.

– Ainakin viime vuonna saimme tätä kautta uusia jäseniä, kertoo jääkiekkojaoston puheenjohtaja Petri Posti.

Valtaväylät ja kulmaukset ovat parhaita paikkoja

Perinteinen asiakkaiden houkuttelukeino on käytössä Viksukodin ja Trendikodin pisteellä.

– Hyvät karkit toimivat aina, kertoo Henri Sippola ja tarjoaa sinikääreistä Mariannea.

Viksukoti ja Trendikoti ovat paikalla ensimmäistä kertaa. Aivan karkkien varaan tilannetta ei silti jätetä, vaan pisteellä myös arvottaan porakonesetti. Matti Körkkö samalta pisteeltä arvelee, että messujen parhaat paikat sijaitsevat valtaväylillä ja kulmauksissa.

– Ahtaissa käytävissä ihmiset eivät pysähtele niin herkästi, hän pohtii.

Oma kiinnostus ratkaisee lopulta

Ompelukonekeskus luottaa joukosta erottuvaan punaiseen telttaansa.

– Ompelukoneet herättävät yllättävän paljon kiinnostusta täällä! Olemme olleet yli 20 vuotta mukana Elomessuilla, kerto Kirsi Ekman.

Tänä vuonna kiinnostusta herättää erityisesti kojun nurkassa itsekseen ompeleva kirjontakone.

Messukävijöiden kiinnostuksen kohteet kuitenkin sanelevat eniten sen, millä kojulla pysähdytään.

Messuilla liikkunut Maret Kouru kertoo käyvänsä perinteisesti lähes kaikki kojut läpi. Koska tänä vuonna mukana on hänen lapsenlapsensa Rasmus Kakouru, erityistä huomiota saavat kojut, joista saa ilmapalloja.

Päivän lehti

27.5.2020