Kanta-Häme

Toimitusjohtajalle tuomio asentajan kuolemasta

Hämeenlinnalaisen konepajayrityksen toimitusjohtaja on tuomittu työntekijän kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus katsoi, että vuoden 2012 marraskuussa tapahtunut asentajan kuolema johtui työnantajan huolimattomuudesta sekä puutteellisesta ohjeistuksesta, kouluttamisesta ja valvonnasta.

Raskasta konetta kokoamassa ollut asentaja menehtyi, kun huonosti tuettu kone kaatui hänen päällensä.

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan raskas kone oli ollut toisesta päästään omatekoisen ja lattiaan pulttaamattoman asennuspukin varassa. Koneen toinen pää oli lattialle kasattujen trukkilavojen ja lankunpätkien varassa.

Kun konetta tukenut nosturi irrotettiin, kaatui kiikkerästi tuettu kone asentajan päälle aiheuttaen tämän menehtymisen.

Toimitusjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksesta 60 päiväsakkoon. Toimitusjohtajan tuloilla maksettavaa kertyi yhteensä 2040 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan ruumiinavauskustannukset valtiolle.

Myös toinen yrityksen työntekijä oli syytteessä kuolemantuottamuksesta, mutta oikeus hylkäsi syytteen. (HäSa)