Kanta-Häme

Toisenlainen uusivuosi

Elämä yllättää.

Niin kävi Jenni ja Pauli Koskiselle uudenvuodenaattona.

Jenni Koskisella oli normaali neuvolakäynti kotikaupungissa Riihimäellä. Käynnillä kuitenkin ilmeni, että verenpaine huitelee aivan liian korkealla. Koskinen lähetettiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tarkkailtavaksi.

Seuraavana yönä kello 5.39 syntyi pieni tyttö – Kanta-Hämeen vuoden 2013 ensimmäinen vauva.

– Sain pahan raskausmyrkytyksen ja minulle tehtiin yöllä hätäsektio, kertaa Jenni Koskinen tapahtumia.

Sektion jälkeen sekä äiti että vauva vietiin teho-osastoille.

– Tuli vähän toisenlainen uusivuosi, mitä olimme suunnitelleet.

Nimi enne

Jenni ja Pauli Koskinen kutsuivat ensimmäistä lastaan raskausaikana Lilliputiksi. Nimi taisi olla enne, sillä syntyessään tyttö painoi 1705 grammaa ja pituutta hänellä oli 42 senttiä.

– ”Lilli” voi hyvin. Hän on vielä teho-osastolla tarkkailussa, koska on niin pieni, eikä vielä jaksa syödä kaikkea ruokaa itse, joten ruokaa menee myös nenämahaletkun kautta.

Vuoden ensimmäinen tankkaakin vielä paljon unta, mutta hereillä ollessaan on tyytyväinen ja ihmettelee maailman menoa. Koko perhe odottaa innolla kotiin pääsyä.

– Minulla on verenpaineet vielä liian koholla. Vauvan taas pitää saada lisää painoa ja syödä kaikki annoksensa itse. (HäSa)

Päivän lehti

28.3.2020