Kanta-Häme

Tonttien Tinderissä ei vielä osumia – Asemantaustan kaavamuutos valmis vasta ensi vuoden puolella

Asemantaustan tontinhakupalvelu ei ole vielä ottanut tuulta alleen. Riihimäen kaupunki on myös perustanut oman tonttipörssinsä.
Asemantaustalle suunnitellun asemakaavan muutoksen alue. Grafiikka: Soile Toivonen.

Hämeenlinnan kaupungin alkuvuodesta käyttöönottama Asemantausta-finderi-palvelu ei ole saanut aikaan ryntäystä tonttikaupoille.

Kaupungin tontti- ja mittauspalveluiden palveluasiantuntija Sirpa Rahikaiselle ei ole tullut tietoon, että palvelun avulla tonttikauppoja olisi syntynyt.

– Tonttikauppoja ei ainakaan vielä ole tehty, sillä alueen asemakaavan muutos on kesken. En tiedä, ovatko asukkaat solmineet alustavia sopimuksia.

Asemantausta-finderin tarkoituksena on auttaa ihmisiä löytämään itselleen tontti Asemantaustan alueelta.

 


”Kaavamuutoksen lainvoimaisuus menee ensi vuoden puolelle, mikäli kaavasta ei valiteta, Rahikainen avaa.”


 

Palvelu liittyy Asemantaustan alueen uuteen suunniteltuun asemakaavaan. Se mahdollistaisi suurikokoisten tonttien jakamisen ja myymisen.

Asemantaustan kaavamuutoksen lainvoimaisuuteen on vielä aikaa.

– Kaavoitus etenee syksyllä ehdotusvaiheeseen ja asemakaavan muutosehdotus on hyväksymiskäsittelyssä aikaisintaan vuoden lopulla. Kaavamuutoksen lainvoimaisuus menee ensi vuoden puolelle, mikäli kaavasta ei valiteta, Rahikainen avaa.

Aiheesta lisää: Tonttien tinderi toimii jo: ”Olisiko myydä tonttia Hämeenlinnaan muutosta haaveilevalle pariskunnalle?” (24.1.2020)

Tulevaisuus kiinni palvelun tarpeesta

Tulevaisuudessa Asemantausta-finderin kaltaisia palveluita voisi käyttää myös muilla alueilla.

– Palvelu on ensimmäinen kokeilu. Sillä yritetään saada ihmiset innostumaan tonttien jakamisesta, sekä helpottaa niitä jotka etsivät tonttia tai miettivät omansa jakamista, Rahikainen kertoo.

 


”Meille palvelun järjestäminen ei ole iso vaiva.”


 

Palvelun tulevaisuus riippuu siitä, koetaanko se hyödylliseksi.

– Meille palvelun järjestäminen ei ole iso vaiva.

Rahikainen korostaa, että kaupungilla ei ole aikomusta ryhtyä toimimaan kiinteistövälittäjänä, vaan kyseessä on lisäpalvelu.

Myynti- tai ostoilmoituksia tonteista on mahdollista lähettää palveluun kaupungin nettisivujen kautta.

Tällä hetkellä palvelussa on kolme ilmoitusta, jotka kaikki ovat ostoilmoituksia.

Hyvänä puolena Asemantausta-finderissa Rahikainen kokee mahdollisuuden valita tuleva naapurinsa.

– Palvelun avulla saa tietoa ja pystyy helpommin valitsemaan, kenelle haluaa myydä jaetun tonttinsa puolikkaan.

Riihimäelle oma tonttipörssi

Riihimäen kaupungin tonttimyynti on perustanut yksityisten ihmisten tonttien tonttipörssin.

Rakentamattoman omakotitontin yksityinen omistaja voi ilmoittaa tonttinsa tonttipörssiin ja löytää sitä kautta ostajan tontilleen.

Kaupungin tiedotteen mukaan tonttipörssin on tarkoitus tukea ja helpottaa yksityisten ihmisten tonttien myyntiä ja ostamista.

– Haluamme tarjota palvelun, jossa tontinhakija voi etsiä kaupungin tonttitarjonnan lisäksi yksityisten omistuksessa olevia omakotitontteja asemakaava-alueelta, kertoo Riihimäen kaupungin maankäyttövalmistelija Ulla Peppanen tiedotteessa.

Oma tontti on mahdollista ilmoittaa myyntiin, jonka jälkeen se näkyy Riihimäen tonttipörssin nettisivuilla. Sivuilta löytyy myös karttapalvelu, josta selviää tonttien sijainnit sekä kiinteistö- ja kaavatiedot.HäSa

Asemantausta

Asemantaustan asemakaavan muutoksella on tarkoitus säilyttää alueen nykyinen maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja vaalia alueen olemassa olevia kulttuuri- ja rakennushistoriallisia arvoja.

Lisäksi tarkoitus on tehostaa maankäyttöä ja tiivistää kaupunkirakentamista, esimerkiksi jakamalla tontti kahteen osaan.

Jaettavan tontin on oltava vähintään 1000-neliöinen, ja uuden tontin vähintään 500-neliöinen. Lisäksi uusien rakennusten on sovittava alueen nykyiseen ilmeeseen.

Alueella on tällä hetkellä rakennuskielto tonteilla, joilla on ennen vuotta

1945 rakennettuja rakennuksia.

Rakennuskiellon piirissä on 83 tonttia.

Asemantaustan alueen asemakaavan ajantasaistamisesta jätettiin kuntalaisaloite loppuvuodesta 2016.

Päivän lehti

14.8.2020