Kanta-Häme Kiekko Urheilu Hämeenlinna

Video: Torilla tavattiin tasan vuosi sitten! Oranssin kevään huipentaneista HPK:n SM-kultajuhlista tuli myös poliisiasia

Tasan vuosi sitten toukokuun neljännen päivän iltana Hämeenlinnan torilla olisi ollut täysin mahdotonta pitää parin metrin turvaetäisyyttä muihin ihmisiin. HPK:n voittomaali Kärppiä vastaan sai yleensä kovin jäyhinä pidetyt hämäläiset huutamaan, hyppimään ja halailemaan toisiaan estottomasti.

Nyt kun joukkokokoontumiset on ainakin vielä toistaiseksi kielletty eikä jääkiekon Suomen mestaruuttakaan ratkaistu, palaamme hetkeksi viime vuoden  toukokuun riemuun.

Yleensä niin autiolta vaikuttava tori täyttyi kello kello 18 mennessä ihmismerestä, joka jännitti HPK:n ja Kärppien välistä SM-liigan viimeistä finaalia isolta näyttöruudulta.

Peli venyi pitkäksi ja jännitys tiivistyi loppua kohti. Rystyset valkoisena koetut hetket palkittiin kuitenkin jatkoerässä, kun kello 20.10 aikaan Markus Nenonen iski kiekon Kärppien verkkoon.

Se oli siinä – juhlat saattoivat alkaa!

Tuhansia ihmisiä torilla

Kukaan ei tiedä, kuinka monta ihmistä torilta lopulta oikein oli peliä seuraamassa ja sen jälkeen juhlimassa.

Hämeen poliisi arvioi tuoreeltaan, että torilla finaalipeliä katseli noin tuhat henkeä. Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripäällikkö Janne Nieminen arvioi Hämeen Sanomille määräksi nelisen tuhatta ja Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistyksen palvelupäällikkö Sari Hagemeier arvioi, että lauantaina torilla oli peliä katsomassa tai myöhemmin illalla kultaa juhlimassa parhaimmillaan noin 6300 henkilöä. Sunnuntain virallisissa kultajuhlissa hän arvioi olleen väkeä jopa 8000 henkilöä.

Väkijoukkojen laskeminen ei ole tarkkaa tiedettä. Sen myönsi Hämeen poliisin komisario Tarja Lindstedtkin seuraavana päivänä, kun häneltä kysyttiin poliisin oman arvion vihemarginaalista.

– Se [virhemarginaali] voi olla ihan mikä vaan. Se on arvioijan silmissä, kuinka paljon arvioi siellä ihmisiä olevan.

Poikaa olivat torilla saunottamassa tuhansien muiden joukossa Mirkka Salonen (vas.), Marko Sundgren ja Jenna Rinne. Kuva: Esko Tuovinen

Poliiseilla ja sairaankuljettajilla oli aikaa katsella peliä

Oli väkeä sittten kuinka paljon tahansa, niin juhlat sujuivat siivosti. Ihmiset kylpivät suihkulähteessä ja roikkuivat toria kiertävien autojen ikkunoista oranssien lippujen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

Hämeen poliisin mukaan muutama henkilö päätyi poliisilaitokselle selviämään, mutta juhlintaan yhdistettäviä pahoinpitelyjä tai muuta väkivaltaa ei tullut poliisin tietoon.

Myöskään pelastuslaitokselle juhlat eivät tietäneet lisätöitä.

– Ihmiset osasivat juhlia todella erinomaisesti, kiitteli lääkintäpäällikkö Vesa Keskimaa pelastuslaitoksen ensihoitopalveluista Hämeen Sanomissa.

Torilla oli tapahtumien aikana yksi sairauskohtaus, minkä lisäksi pelastuslaitos kävi iltayhdeksän aikaan hakemassa Raatihuoneenkadulla talon katolle eksyneitä juhlijoita takaisin katutasoon.

Sunnuntai-iltana järjestetyt viralliset mitalijuhlat sujuivat myös ilman järjestyshäiriöitä.

Lue myös: Hämeenlinnan tori vastaanotti reissussa rähjääntyneen Kanada-maljan riemulla (5.5.2019)

Ottelu venyi – poliisille tehtiin ilmoitus

Poliisia finaali-ilta kuitenkin työllisti seuraavalla viikolla, sillä joku juhlahumusta suivaantunut teki poliisille ilmoituksen kokoontumislain rikkomisesta.

Poliisille oli ilmoitettu kello 17-20 tapahtuvasta yleisötapahtumasta, mutta pelin venyttyä ja juhlinnan alettua elämä torilla jatkui myös kello 20 jälkeenkin.

– Kokoontumislaissa määrätään, että tapahtumista täytyy tehdä poliisille ilmoitus viittä vuorokautta aikaisemmin. Joskus luvan voi anoa myös pienemmällä aikavälillä. Tässä kyseisessä tapauksessa ilmoitus oli tehty, mutta kello 17–20 välille. Kun ottelu jatkui jatkoerään ja mestaruus tuli, juhlat torilla jatkuivat pikkutunneille asti. Juhliin oli siis lupa kello 20 saakka. Jos ilmoitusta ei ole tehty, syyllistyy ilmoitusvelvollisuuden rikkomiseen, komisario Ari Pullinen kertoi Hämeenlinnan Kaupunkiuutisille ja Hämeen Sanomille.

– Emme saaneet yhtäkään tehtävää koko tilaisuudesta torilla. Se puoltaa sitä, ettei rikoksen tunnusmerkistö täyty, sillä juhlinta sujui ongelmitta. Paikalla on huomattava määrä väkeä. Se tosiasia taas puoltaa sitä, että ilmoitus olisi pitänyt tehdä, Pullinen arveli kultajuhlien jälkeisellä viikolla.

Poliisin mukaan lauantaina heti HPK:n voiton jälkeen alkanut kultajuhlinta sujui pääosin rauhallisesti. Kuva: Hämeen poliisi
Poliisin mukaan lauantaina heti HPK:n voiton jälkeen alkanut kultajuhlinta sujui pääosin rauhallisesti. Kuva: Hämeen poliisi

HPK on edelleen mestari

Koronavirus katkaisi kiekkokauden 2019-2020 kesken ja seuraava mestari ratkaistaan ensi keväänä – jos koronatilanne sen sallii.

Otto Paajanen ja kovia kokenut pysti.

Menot