Kanta-Häme

Tornator myy Janakkalalle katu- ja puistomaita

Tornator oyj myy Janakkalalle 99 hehtaaria maa-alueita. Niistä 32 hehtaaria on katualueita ja 54 hehtaaria on esimerkiksi viher- ja erityisalueita. 13 hehtaaria ostetusta alueesta on palstoja, jotka sijaitsevat asemakaava-alueen ulkopuolella.

Taajaman ja Rehakan kaatopaikan välinen 97 hehtaarin alue jää edelleen Tornatorin omistukseen.

Kunta maksaa Tornatorille sen pyytämän hinnan eli 1,29 miljoonaa euroa. Summa sisältää myös puuston hinnan (370 000 euroa).

Pakollinen kauppa

Teknisen toimen ja maankäytön johtaja Juha Prittinen kertoo, että katu- ja viheralueita koskeva kauppa on kunnalle pakollinen, sillä kunnan kuuluu omistaa tällaiset alueet.

Kauppaan kuuluu myös esimerkiksi Vähikkäläntien ja Tervajoen välinen alue Tervakosken keskustassa.

Kunnanhallitus päätti maakaupasta maanantaina. Valtuuston on vielä myönnettävä rahat kauppaa varten. (HäSa)