Kanta-Häme

Totaalisen hurahtamisen vaara - Minna Jakosuo menetti sydämensä vaeltamiselle

Minna Jakosuo asui perheineen Jyväskylän keskustassa ja työskenteli kuutena päivänä viikossa omassa antiikkiliikkeessään. Työssään hän tapasi päivittäin paljon ihmisiä

– Mutta sitten tuli sellainen olo, että tarvitsen jotain muuta. Muutimme maalle Jämsään asumaan, ja menin eräopaskoulutukseen. Halusin aivan toisenlaiseen työhön kuin aiemmin.

Nyt Minna pyörittää miehensä Vesa Jakosuon kanssa yritystä, joka järjestää vaelluskursseja ja -retkiä. Aviomies hurahti vaeltamiseen muutama vuosi vaimonsa jälkeen.

Hämeenlinnassa vaelluksistaan luennoinut Minna Jakosuo kertoo, ettei heidän ei ole tarvinnut lainkaan markkinoida kurssejaan tai vaelluksiaan. Omat Facebook-sivut ovat riittäneet.

– Minulla on lähes 14 000 seuraajaa. Facebook-sivuni nimi on Kuukausi yksin erämaassa.

Kuukauden reissut ovat toistaiseksi olleet Jakosuolle harvinaisia poikkeuksia. Yleensä vaellukset kestävät viikon. Hänen lempikohteensa on Kaldoaivin erämaa Nuorgamin eteläpuolella.

– Siellä ei kasva puita, joten on avaraa. Tunturit ovat loivapiirteisiä, mutta osa niistä on silti korkeita, ja päältä on huikeat näköalat. Kun näkee koko ajan pitkälle, siitä tulee uskomaton tunne ja on helppo hengittää.

Sinänsä Kaldoaiviin on Jakosuon mukaan helppo mennä: vaeltaja voi jättää auton tienposkeen, ja sitten vain kävellen tuntureita kohti.

Mutta kylmiltään ei tunturivaellukselle voi lähteä. Jakosuo korostaa, että tunturivaellus on vaativampaa kuin vaellus esimerkiksi metsässä. Teltaltakin vaaditaan enemmän.

Hurahtaminen luontoon ja vaelluksiin tarkoittaa Jakosuolle sitä, että nyt työ ja harrastus menevät ”iloisesti sekaisin”. 

Hän vetää mielellään kursseja yksin tai yhdessä miehensä kanssa, mutta hänen on päästävä aina välillä luontoon myös aivan yksinään, välillä pitkillekin vaelluksille.

Päälle tulevat vielä koko perheen yhteiset retket. Viimeisin perheretki tehtiin kesällä Muotkatunturin erämaahan Utsjoelle, ja mukana oli kolmesta lapsesta kaksi nuorinta, 10- ja 11-vuotiaat.

Minna Jakosuo kertoo järjestävänsä omanlaisiaan vaelluskursseja. Kurssit pidetään aina jossain Kansallispuistossa, ja kurssi kestää yhden vuorokauden. Yksi yö vietetään siis teltassa  luonnossa.

Kurssille tulijan ei tarvitse olla hyvässä fyysisessä kunnossa, sillä alkeiskurssilla ei kävellä paljon. Päivä vietetään retkeilytaitoja opetellen.

Kuitenkin hurahtamisvaara on päivänkin kurssilla.

– Aika moni on innostunut, ja on tapahtunut totaalisiakin hurahtamisia. Esimerkiksi viime vuonna kurssillamme oli yksi pariskunta, joka ei ollut koskaan ollut yötä ulkona. Toinen heistä meni eräopaskouluun tänä syksynä.

Jokisuon järjestämät vaellukset ovat aika erityyppistä toimintaa kuin alkeiskurssit. Viikon vaellus vaatii osanottajiltaan kokemusta ja harjoittelua.

Minna Jakosuo kertoo itsekin aina treenaavansa ennen vaellusta, vaikka hänen peruskuntonsa onkin hyvä. Jalat on hyvä totuttaa erityyppisiin maastoihin, ja painavan rinkan kantamiseen kannattaa totuttautua vähitellen, jotta paikat eivät tule vaelluksella kipeäksi.

Kuntoa on oltava vähintäänkin niin paljon, että jaksaa kantaa 10–15 kiloa painavan rinkan.

Jakosuo miettii hetken, kun häneltä kysyy, onko ihmisiä, joille vaeltaminen ei sovi.

– Tietysti, jos on kovin mukavuudenhaluinen tai jos vaatii hygienialta paljon. Vaelluksella ei pääse suihkuun viikkoon eikä edes vessaan.

Kansallispuistoissa on sentään huussit jokaisella taukopaikalla, mutta kunnon erämaavaelluksella joudutaan kyykistelemään. Tämä on joillekin kynnyskysymys.

Varusteet ovat kuitenkin kehittyneet viime vuosina niin, että ainakin nukkumismukavuus on lisääntynyt.

– Minullakin on ilmatäytteinen paksu patja, jota kutsun prinsessapatjaksi, Jakosuo nauraa.

Hän neuvoo, että ihan ensimmäiseksi ei kannata ostaa kalliita varusteita, vaan käytäntö vasta näyttää, mitä oikeasti tarvitaan.

– Ei kannata ostaa 1 500 euron telttaa, jos aikoo tehdä vain viikonloppuvaelluksia.

Jalkineisiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Jalat kipeytyvät helposti, jos on tottunut kävelemään vain asvaltilla.

Minna Jakosuo kertoo, että hänen lempivuodenaikansa vaellusretkille on elo-syyskuun vaihde. Silloin on ruskaa, mutta ei ole vielä liian kylmä. Tunturi-Lappi on kauneimmillaan.

Loppukeväällä ja alkukesästä Minna Jakosuo järjestää yleensä alkeiskursseja, ja myöhemmin kesällä ja alkusyksystä vaelluksia. 

Nyt hän miettii toiminnan monipuolistamista, sillä ihmiset ovat kaivanneet muutaman päivän järjestettyjä vaellusretkiä.

Talvikaan ei ole vaeltajalle toimetonta aikaa. Viime talvena Minna Jakosuo innostui hiihtovaelluksista.

– Olin mieheni ja yhden ystävän kanssa Ruotsissa, ja hiihdimme Kebnekaisen ympäri. Aikaa meni viisi vuorokautta, ja keli vaihteli sumusta ja vesikelistä aurinkoiseen pakkaspäivään.

– Aloin lämmetä hiihtovaellukselle vasta loppua kohti, en olisi halunnut lopettaa. Talvitelttailu oli yllättävän mukavaa, se on ihan oma lajinsa.

Minna Jakosuosta on tullut myös eräänlainen vaellusretkien matkasaarnaaja. Hän kiertää muun muassa kirjastoissa kertomassa vaelluksistaan. HäSa