Kanta-Häme

Trofeemittaus on millimetripeliä – Katso kuvat!

 

Pöydät notkuvat sarvista, kalloista ja torakkaista. Niiden kimpussa häärii kolmisenkymmentä miestä mittanauhojen kanssa. Yksi kertoo tulleensa Vihdistä, toinen Myrskylästä, kolmas Helsingistä.
 
– Oikean puoleinen sarvi 13,5, vasemman puoleinen 14,3. Kärkivälin mittauslinja ei saa poiketa yli kymmentä astetta. Kärkiväli on 98,0. Sitten sarvipuoliskojen pituus. Mittaukset on hyvä tehdä kahdestaan. Toinen pitää sarvista kiinni, kun toinen mittaa. Oikea 79,8, vasen 81,3. Lapion leveyskö on seuraava kohta? kysyy Vesa Paldanius.
 
Riihimäen Erätalolla on meneillään Metsästäjäliiton järjestämä trofeemittauksen koulutus. Kouluttajana toimiva riistamestari on hankkinut oman oppinsa kansalliseksi trofeetuomariksi Virosta.
 
– Trofeekulttuuri on Suomessa vielä aika nuorta ja vierasta. Pari vuotta sitten Virossa mitattiin yhdessä näyttelyssä 1200 sarvea, Suomessa on mitattu vajaa 3000 sarvea koko trofeehistorian aikana, Paldanius kertoo.
 
Suomessa trofeeajanlaskun alkupisteenä voi pitää vuotta 1976, jolloin Oulussa järjestettiin ensimmäinen trofeenäyttely.
 
Muistoja, ei kauppatavaraa
 
Innokkaaksi metsämieheksi tunnustautuva Antti Mäkilä ei ole tuonut omien saaliseläinten sarvia mukanaan koulutukseen. Hän on tullut paikalle ottamaan ensituntumaa.
 
– Olisi mukava osata arvostella sarvia, vaikka minulle ne ovat muistoja, joihin liittyy tunnepuoli. Trofeiden kauppaaminen ei ole minun juttu, Mäkilä sanoo.
 
Kauppaa trofeilla kuitenkin käydään, mikä on tuonut mukanaan omat lieveilmiönsä. Tunnetuin huijaaja lienee Romanian teloitettu presidentti Nicolae Ceausescu, jolle kasvatettiin hormonien avulla valtavia riistaeläimiä metsästettäväksi. Muita huijaustapoja ovat nahkojen venyttäminen tai sarvien mittaaminen kuivumisaikana.
 
Riihimäen Erätalolta löytyi ainakin yhdet kultaluokan sarvet. Niiden pistemääräksi laskettiin 314.
 
– En tiedä, onko pistemäärien tietäminen tärkeää, mutta mielenkiintoista se on. Sarvet ovat hyvän ystäväni, joten myymässä näitä en ole, virnistää Bent Barner-Rassmussen massiivisten hirven lapiosarvien takaa.
 
Vastuullinen ampuu huonosarvisen
 
Ulkopuolisen silmiin saaliseläinten osien mittailu saattaa näyttää erikoiselta touhulta, mutta taustalla on hyvä ajatus. 
 
Tärkeimpänä tavoitteena ei ole suuren valkoisen metsästäjän itsetunnon pönkittäminen, vaan tutkimustiedon kerääminen eri eläinkantojen tilasta. Tietoja käytetään apuna kantojen hoidon suunnittelussa.
 
Trofeetuomari Paldanius levittää valikoivan metsästyksen sanomaa. Eläinkantojen kannalta olisi hyvä, jos metsästys kohdistuisi huonosarvisiin, jolloin geeniperimää jatkaisivat hyväsarviset yksilöt.
 
– Hirvien osalta ollaan menossa huonoon suuntaan. Niitä ammutaan sarviin nähden liian nuorina, sanoo Paldanius.
 
Näyttelyissä myös mitataan
 
Kansallisia trofeenäyttelyjä järjestetään yleensä isojen erämessujen yhteydessä. Riihimäen ensi kesän messuille kannattaa ottaa kallot ja sarvet mukaan, jos niistä haluaa trofeetuomareiden arvion.
 
– Jos virallisessa mittauksessa yltää kulta-, hopea tai pronssiluokkaan, saa trofeesta mitalin ja kunniakirjan, kertoo Suomen metsästäjäliiton Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Tero Saarikko, jolla on tilanteesta myös omakohtainen kokemus.
 
– Yhdet hirvensarvet messuilla mittautin. Juu, olivat ne pronssimitallisarvet.
 
Oudosti viehättäviä
 
Suomen riistakeskuksen tilastojen mukaan maailman suurin, 29,05 pisteen ilveksen kallo on kaadettu Kalvolassa vuonna 1982.
 
Seppo Rosendahl harrastaa kallojen ja torakkaiden käsittelyä, valkaisua ja levyihin kiinnittämistä. 
 
– Majavan, ketun, mäyrän, supin ja ilveksen kalloja olen muun muassa tehnyt. Nyt on tekeillä karhunkallo, Rosendahl kertoo.
 
Omista saaliseläimistä hän tekee seinälle aina trofeen, olivat ne minkä kokoisia tahansa. Kodin seiniä koristavat mm. viidet valkohäntäpeuran sarvet.
 
– En tiedä, ovatko ne kauniita, mutta jokin viehätys niissä on, sanoo Rosendahl. (HäSa)