Kanta-Häme

Tuhannet nuoret osallistuvat luku- ja kirjoituskampanjaan

Sanomalehtien Liiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen järjestämään Luetko sinä? -kampanjaan on ilmoittautunut lähes joka viides suomenkielisessä opetuksessa oleva kahdeksasluokkalainen eli yhteensä 9 500 nuorta.

Viime vuoden Finlandia Junior -voittaja Christel Rönns on kirjoittanut ja kuvittanut kampanjaa varten novellin, joka ilmestyy tämän kuun lopulla kolmiosaisena jatkokertomuksena kampanjaan osallistuvissa 15 sanomalehdessä. Nuoret kirjoittavat novellista arvioita, joita julkaistaan Aleksis Kiven päivänä sanomalehdissä.

Kolme valtakunnallisesti parasta luokkaa palkitaan luokkaretkistipendein ja taulutietokonein.

Myös Hämeen Sanomat on mukana luku- ja kirjoitustaitoa edistävässä kampanjassa. (HäSa)

Päivän lehti

27.5.2020