Kanta-Häme

Tuhansien kaupunkilaisten arki kuluu väistötiloissa – paperittomuus keventää Kaupungintalon muuttokuormaa

Viidesosa Hämeenlinnan 6400 peruskoululaisesta opiskelee ensi syksynä väistötiloissa.

Pisimpään väliaikaisissa tiloissa ovat olleet Kaurialan yläkoululaiset, joilla alkaa elokuussa jo neljäs väistövuosi Myllymäessä Hämeen ammattikorkeakoulun Lahdensivun kampuksella.

Opetustoimenjohtaja Mika Mäkelän mukaan on ilmeistä, että vanha koulu puretaan jo syksyllä. Uuden koulun rakentamisen ajankohta on epävarma.

– Näillä näkymin oppilaat ovat väistössä vielä ainakin 3–4 vuotta ennen kuin Kaurialaan rakennetaan uusi yläkoulu. Uuden koulun rakentaminen kestää, sillä olemme käyneet asiasta vasta yhden suunnittelukokouksen. Näillä näkymin Kaurialan uuden yläkoulun rakentaminen saadaan aikaisintaan vuoden 2020 budjettiin, Mäkelä arvelee.

Kaurialan koulun lisäksi Hämeenlinnassa rakennetaan uusi rakennus ainakin jo vuosia parakeissa toimineelle Hämeenlinnan yhteiskoululle eli Hykille, mutta töiden ajankohdasta ei ole tietoa.

Kevyempiä remontteja on jo tehty esimerkiksi Ruununmyllyn kivikoulussa jossa voidaan jatkaa edelleen koulunkäyntiä ainakin jonkin aikaa.

– Tilanne helpottuu syksyllä, kun Nummen yhtenäiskoulu otetaan käyttöön. Sinne tulee lähes tuhat oppilasta.

 

Lähes jokaisella Hämeenlinnan koululla tehdään kesällä korjauksia.

Rakennusteknisen asiantuntijan Mika Metsäalhon mukaan kaupungin korjausvelka 70 prosentin kuntoasteeseen on noin 50 miljoonaa. Jos kaupungissa tavoiteltaisiin rakennuksissa 90 prosentin kuntoa, nousisi velka lähes sataan miljoonaan euroon.

Hämeenlinna ei ole ongelmineen yksin, sillä kaikilla Suomen kunnilla on korjausvelkaa. Mitä enemmän korjauksia on siirretty, sitä kalliimmaksi niiden tekeminen on tullut.

– Ensi vuoden budjettiin on tarkoitus esittää ainakin Ruununmyllyn vanhan kivikoulun korvaamista uudisrakennuksella, ARX-talon peruskorjausta ja Jukolan koulun toisen osan peruskorjausta, Mika Mäkelä kertoo.

Suurin osa väistötiloihin joutuvista kouluista on kanta-Hämeenlinnassa. Poikkeuksen muodostaa Lammin Konnarin koulu, jonka kaksi luokkaa joutuvat elokuussa väistötiloihin peruskorjauksen alta.

 

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Muuttofirman työntekijät sanovat tuntevansa kohta Hämeenlinnan paremmin kuin oman kotikaupunkinsa. Moni miehistä muuttaa kaupungin virastoja nyt jo neljättä kertaa. Kuva: Pekka Rautiainen

 

Nummen uuden yhtenäiskoulun valmistuminen vähentää syksyllä väistössä olevien opiskelijoiden määrää. Nummen ja Ahveniston koulut yhdistävässä opinahjossa aloittaa opiskelunsa 950 oppilasta.

Yhtenäiskoulun valmistumisen jälkeen on etenkin Hämeenlinnan läntisen osan tilanne on Mäkelän mielestä tyydyttävä. Yksikään kouluista ei toimi enää väistötiloissa läntisessä kantakaupungissa ja tilanne pysyy ennallaan myös Rengossa, Iittalassa ja Tuuloksessa.

Viisi vuotta sitten valmistunut Ojoisten lastentalo tyhjenee sen sijaan koululaisista ensi lukuvuodeksi. Oppilaat menevät väistötiloihin Seminaarin kouluun lattiaremontin alta.

– Lattia kunnostetaan vaiheittain ja päiväkoti väistelee remonttia talon sisällä. Yleensäkin yritämme löytää väistötilat aina omista tiloistamme, Mika Mäkelä sanoo.

 

Parhaillaan kaupunki on tekemässä laajempaa kuntotutkimusta ARX-talossa, johon pitäisi ainakin näillä näkymin siirtyä vielä Lyseon yläkoulu. Mäkelä korostaa, että tilojen käyttöä suunnitellaan parhaillaan yhteistyössä muiden talon toimijoiden kanssa.

– Ei ole mitenkään varmaa, että talo tulisi ainoastaan koulun käyttöön. Nyt haetaan ratkaisuja, mitkä tilat voisivat olla yhteiskäytössä. Voisiko vaikkapa osa Aimo-koulusta jäädä edelleen ARX-taloon?, Mäkelä sanoo.

Lyseon koulu toimii parhaillaan väistötiloissa Verkatehtaalla Vanajaveden Opiston entisissä tiloissa ja lukio väistää Tavastian kampukselle.

– Tulevaisuus on vielä epävarma, sillä tämä on varsinaista palapelin tekemistä, Mäkelä sanoo. HÄSA

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic