Kanta-Häme

Tuleksin leikkipaikalle kerättiin ainakin 18 000 euroa

Turengin kävelykadulle, Tuleksille, suunniteltu leikkipaikka on kerännyt toivottua enemmän rahoitusta.

Rahoitus on kerätty joukkorahoituksena paikallisilta yrityksiltä ja kuntalaisilta, ja sitä ovat organisoineet Janakkalan kunta ja Janakkalan Yrittäjät.

Janakkalan viestintäpäällikkö Leena Joutsenniemi kertoo, että alkuviikosta tilillä oli 18 000 euroa. Virallisesti keräys päättyi keskiviikkona, mutta vielä torstaina tilille tuli lahjoituksia. Myös keräyslippaat ovat vielä tyhjentämättä.

– Mitään tiettyä tavoitesummaa keräykselle ei asetettu. Ajattelimme, että jos tulee vähän rahaa niin tehdään pienesti, ja jos tulee paljon, niin tehdään isosti. Kyllä tämä silti ylitti odotukset.

Lahjoitussummat yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä vaihtelevat 2 000 eurosta pariin euroon.

Lahjoittajalistasta löytyi myös yli 4000 euron erä, joka oli lahjoitettu hiljattain Hiidenjokeen hukkuneen 3-vuotiaan tytön muistoksi.

Tämän lisäksi Lidlin jakelukeskus Janakkalassa lahjoitti hankkeelle Lappsetin motoriikkaradan, jonka arvo on noin 8 000 euroa. Rata sisältää kaksi liukumäkeä ja erilaisia kiipeilyhaasteita.

– Janakkala on keskeinen osa Lidlin toimintaa, joten halusimme olla mukana kaikille kuntalaisille iloa tuovassa projektissa, sanoo jakelukeskuksen hallintopäällikkö Tuukka Kärkkäinen.

Jakelukeskuksen työntekijöistä sekä heidän lapsistaan muodostettu 30 henkinen raati valitsi lahjoitettavan leikkivälineen.

Idea leikkipaikasta sai alkunsa paikallisen kitaranrakentajan Juha Ruokankaan ja tämän vaimon kävelyretkestä.

– Olimme kävelyllä vaimoni Emman kanssa, ja hän sai idean leikkipaikasta Tuleksille.

Lähtökohtana oli saada tavallista hienompi leikkipaikka, joka houkuttelisi ihmisiä ja yrittäjiä elävöittämään keskustaa.

Tavoite on alkanut jo toteutua. Ompelimo- ja käsityöyrittäjä Kirsi Valto siirsi jo nyt liiketoimintansa lähelle tulevaa leikkipuistoa.

Seuraava vaihe leikkipuistolle on, että Lappsetilta tiedustellaan, mitä kasassa olevalla summalla saisi. Sitten kysellään kuntalaisten mielipiteitä eri vaihtoehdoista.

Joutsenniemen mukaan puistossa yritetään huomioida kaikenikäiset.

– Sinne tulee pienille lapsille sopivia juttuja, mutta myös street workout -laitteita ja pyrimme huomioimaan myös seniorit.

Puisto on tarkoitus saada pystyyn vielä tämän kevään ja kesän aikana.

Kunta rakentaa puiston, mutta Joutseniemi korostaa, että kyseessä on poikkeuksellisen yhteisöllinen hanke.

– Tämä on täysin kuntalaisista lähtenyt, ja heidän sekä yrittäjien rahoittama hanke. Saattaa olla, että tämä on täysin ainutlaatuinen projekti koko Suomessa. HÄSA