Kanta-Häme

Tulevaisuudessa taksina voi toimia vaikka mopoauto

Taksinkuljettajilta ei jatkossa vaadita enää koulutusta, eikä heidän pätevyyttään ammattiin mitata enää kokein.

Liikenne- ja viestintäministeriöstä vahvistetaan Lännen Medialle, että jatkossa taksinkuljettajaksi pääsee käytännössä aina, jos ajokortti, lääkärintodistus ja rikosrekisteriote ovat kunnossa.

Ajoluvan saa henkilö, joka on vähintään vuotta aiemmin suorittanut B-luokan ajokortin. Lisäksi on oltava riittävän hyvä näkö ja kuulo, eikä sellaisia sairauksia tai vammoja, jotka voivat heikentää kykyä toimia taksinkuljettajana.

– Hän ei saa olla myöskään syyllistynyt tiettyihin rikoksiin viimeisten viiden vuoden aikana. Niitä ovat esimerkiksi murha, tappo, surma, kuolemantuottamus, ihmiskauppa, törkeä ryöstö, huumausainerikokset ja rattijuopumus, kertoo hallitusneuvos Maija Ahokas.

Hänen mukaansa asiakaspalvelun hallitsemisesta ei edellytetä koetta, mutta käytännössä asiat on osattava.

Taksinkuljettajan ajoluvan lisäksi tarvitaan toimijakohtainen taksiliikennelupa, jonka ehtoina ovat oikeustoimikelpoisuus, täysi-ikäisyys, hyvämaineisuus ja pysyvä toimipaikka Suomessa.

– Jos kriteerit täyttyvät, niin Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi myöntää luvan, Ahokas toteaa.

Tulevaisuudessa taksina voi toimia myös melkein mikä tahansa ajopeli: taksiliikennettä saa harjoittaa tulevaisuudessa henkilöauton lisäksi myös paketti- ja kuorma-autolla tai vaikka mopoautolla.

– Mitään erityisiä ehtoja ei ole olemassa, Ahokas sanoo.

Taksissa ei ole pakko olla taksamittaria, eikä välttämättä edes katolle sijoitettua taksivaloa.

– Taksilla on velvollisuus ilmoittaa asiakkaalle hinta etukäteen, mutta se voidaan ilmaista monella tavalla riippuen siitä, miten tilaus tapahtuu. Valoa saavat käyttää vain ne, joilla on ammattimainen taksilupa.

Uudistuksen myötä muuttuu myös taksien valvonta.

Lupien myöntäminen siirtyy ely-keskuksilta Liikenteen turvallisuusvirasto Trafiin, joka vastaa jatkossa myös niiden valvonnasta. Poliisin tehtäväksi jää pelkkä ajokorttivalvonta.

Laatuvalvonta tapahtuu käytännössä pitkälti asiakkaiden ilmoitusten perusteella.

– Jos Trafin tietoon tulee jotain, sillä on lain nojalla oikeus puuttua toimintaan, Ahokas kertoo.

Uudet säädökset astuvat voimaan heinäkuussa 2018, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen liikennekaareksi.

Ne eivät herätä innostusta alalla tällä hetkellä toimivissa kuljettajissa. Yli kymmenen vuoden uran ennen eläköitymistään tehnyt ja yhä satunnaisesti Hämeenlinnassa keikkaileva Taisto Brandt säilyttäisi nykyiset ammattitaitovaatimukset uudistuksessa.

– Taksinkuljettajan kokeessa testataan laitteiden, teorian ja lainsäädännön hallitsemisen lisäksi paikallistuntemusta. Ei kadunnimien tunteminen voi olla vain navigaattorin varassa, vaan kyllä sitä ilmankin pitäisi tietää edes, mihin kaupunginosaan ollaan menossa, Brandt pohtii.

Ahokkaan mukaan taksiliikenneluvan haltija vastaa kuljettajansa perehdytyksestä.

– Käytännössä taksinkuljettaja on perehdytettävä tehtäviinsä ja palveluihin nimenomaan käytössä olevalla kalustolla, jotta hän kykenee palvelemaan asiakkaita kuten laki edellyttää, Ahokas sanoo.