Kanta-Häme

Tuliterää ja vähän vahingoittunutta halvalla

Riihimäen vahinkotavarakeskuksen valikoimassa on kaikkea luontaistuotteista puutarhakoristeisiin ja arkkupakastimiin.

TH-Market Oy:n toimitusjohtaja Tapio Plyhmin mukaan vahinkotavarakeskuksessa on kaikkea, mitä Suomessa liikkuu.

– Pyrimme myymään tuotteemme vähittäismyyntinä yksityisille kuluttajille, eikä yrityksille. Meidän on turha sekoittaa massamyynnillä markkinoita, Plyhm toteaa.

Vakuutusyhtiöiden kautta saadaan esimerkiksi kodinkoneita, elintarvikkeita ja vaatteita. Jos asiakkaalle korvattu tuote on vielä siinä kunnossa, että sen voi myydä, eikä asiakas ole halunnut sitä itselleen, voidaan se myydä vahinkotavaramyyjälle.

Esimerkiksi varkaustapauksissa korvauksen jälkeen löytynyt tavara voidaan myydä. Tyypillisin vakuutusyhtiöiden lunastama omaisuus on auto.

Lähi-Tapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelainen kertoo, että yksityisasiakkailta lunastetaan muun maussa polkupyöriä, koruja ja perämoottoreita. Yritys- ja liikennevahinkojen yhteydessä lunastettavaa tavaraa voi olla huomattavia määriä kerrallaan.

– Jos omaisuus on vielä käyttökelpoista, tarjotaan sitä lähtökohtaisesti takaisin asiakkaalle korvaussummaa vastaan. Jos asiakas ei tätä halua, voimme myydä tavaran vahinkotavarakeskukselle.

Korvausvaatimuksien määrä vakuutusyhtiöissä saattaa loma-aikana olla hyvin suuri. Määrä ei silti näy vahinkotavarakeskuksessa vielä kesän aikana. Plyhmin mukaan vakuutusyhtiöt käsittelevät korvausvaatimuksia lomien jälkeen elokuussa.

Tavaraa virtaa Riihimäelle silti suhteellisen tasaisesti vuoden ympäri. Kuljetusyhtiöiden kautta Riihimäelle kulkeutuu tavaraa, jotka eivät koskaan ole päässeet perille.

– Pakettien osoitteet ovat saattaneet kadota, tai kukaan ei ole noutanut niitä. Osa tavaroista on vahingoittunut kuljetuksessa, jonka takia kuljetusyhtiö on korvannut ne omistajalle ja myyneet sen jälkeen meille, Plyhm kertoo.

TH-Market Oy:llä on kaksi vahinkotavarakeskusta. Toinen on Riihimäellä ja toinen Vantaalla. Vakuutusyhtiöt ulkoistivat 1960-luvun lopussa perustetun Vahinkopalvelu Oy:n vuonna 2005. Samana vuonna perustettiin Vantaan vahinkotavarakeskus.

Riihimäen vahinkotavarakeskus avattiin vuonna 2008. Sen käytössä on 1 300 neliön sisätilat ja 1 200 neliön piha.

Suuria vahinkotavarakeskuksia ei ole Suomessa kuin muutama. Plyhmin mukaan keskuksen pyörittäminen vaatii paljon työvoimaa, jonka takia bisnes ei ole kovinkaan rahakas.

– Olen tehnyt tätä nyt 40 vuotta. Vastaavia yrityksiä on matkan varrella ollut, mutta monet ovat luovuttaneet.

Riihimäen ja Vantaan vahinkotavarakeskukset työllistävät parikymmentä ihmistä. Vuonna 2015 TH-Market Oy:n liikevaihto oli Kauppalehden tietojen mukaan lähes 4 miljoonaa euroa. HÄSA

Päivän lehti

6.6.2020