Kanta-Häme

Tulli varoittaa nettikaupan sudenkuopista

Tulli muistuttaa verkkokaupan varjopuolista ja maahantuonnin maksuista naistenpäivänä lähettämässään tiedotteessa.

Tullin mukaan verkkokaupan kautta tilatut tuotteet eivät välttämättä täytä EU:n ja Suomen turvallisuusvaatimuksia. Tullin mukaan hinta ja laatu kulkevat usein käsi kädessä, ja liian hyvä tarjous voi osoittautua pahimmassa tapauksessa terveydelle vaaralliseksi.

”EU:n ulkopuolelta lähetetty värikäs huivi saattaa olla värjätty kielletyillä atsoväreillä. Itse atsovärit eivät ole vaarallisia, mutta osa niistä saattaa käytössä hajota syöpää aiheuttaviksi aineiksi. Edullinen merkkilaukku Kiinasta on todennäköisesti tuoteväärennös, jonka kautta saattaa tietämättään tukea järjestäytynyttä rikollisuutta ja jopa lapsityövoiman käyttöä. Myös tilattu kosmetiikka saattaa sisältää vaarallisia ainesosia”, tulli luettelee tiedotteessaan.

Myös ei-jalometalleista valmistetuissa koruissa saattaa olla myrkyllisiä, elimistöön kertyviä raskasmetalleja, kuten kadmiumia ja lyijyä.

”Lyijy aiheuttaa keskushermoston kehityshäiriöitä ja kadmium kertyy munuaisiin ja maksaan vaurioittaen niiden toimintaa. Kadmium voi myös aiheuttaa syöpää. Ei-jalometalliset korut saattavat sisältää myös nikkeliä, joka on erittäin herkästi allergisoivaa.”

Tullin mukaan myös lelujen ja lastenvaatteiden turvallisuus tulisi varmistaa etukäteen etenkin, jos ne tilataan EU:n ulkopuolelta.

”Ei-turvallinen lelu saattaa sisältää lisääntymiselle vaarallisia ftalaattipehmittimiä, pieniä irtoavia osia ja ammuksia, joilla on liian suuri liike-energia ja liian voimakkaita magneetteja. Myös pakolliset varoitus- ja CE-merkinnät saattavat puuttua leluista. CE-merkintä on valmistajan ilmoitus siitä, että lelu on turvallinen.”

Lastenvaatteissa saattaa olla metallisia neppareita, joista voi irrota nikkeliä. Ulkoiluvaatteet saattavat sisältää allergisoivaa formaldehydiä.

”Lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota EU:n määräysten vastaisiin naruihin ja nyöreihin.”

Verkkokauppatilausta tehdessä on tullin mukaan hyvä selvittää, mitä tilattavasta tuotteesta kerrotaan ja onko tuotteella käyttö- ja huolto-ohjeet myös suomeksi.

”Tilatuista tavaroista voi lisäksi joutua maksamaan maahantuontiverot tulliselvityksen perusteella, jos tilauksen lähetysmaa on EU:n tai EU:n veroalueen ulkopuolella”, tiedotteessa muistutetaan.

Netistä ostamisen opas (PDF)