fbpx
Kanta-Häme

Tunnettuus toi äänisaaliin

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi äänestettiin rovasti Timo Kalaja reilulla äänten enemmistöllä.

Kalaja sai 1318 ääntä, toiseksi tullut Hattulan seurakunnan kappalainen Markku Antola 772 ääntä ja kolmanneksi jäänyt Hauhon seurakunnan kirkkoherra Tapani Vanhanen 218 ääntä.

Äänestysprosentti, 6,9 jäi odotetun matalaksi.

– Olen itse jo viikkoja julkisesti puhunut seitsemästä prosentista, joten aktiivisuus oli odotetun kaltaista, Kalaja kommentoi heti vaalituloksen ratkettua sunnuntaina iltakymmenen jälkeen.

Mistä reilu äänten enemmistö eduksenne kertoo?

– Kyllä se kertoo siitä, että olen ollut 28 vuotta täällä seurakunnassa. Tulokseen vaikutti varmasti se tunnettuus.

Äänistä yli puolet, 1 288 ääntä, annettiin ennakkoon ja varsinaisena vaalipäivänä äänestämässä kävi 1 027 seurakuntalaista. Hylättyjä ääniä oli 7.

Uuteen virkaan lokakuussa

Timo Kalaja, 58, on työskennellyt Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kappalaisena vuodesta 2003 lähtien.

Tätä ennen hän työskenteli mm. Hämeenlinnan seurakunnan vt. kirkkoherrana vuosina 1999–2002. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nykyinen kirkkoherra Kari Koivu jää eläkkeelle lokakuun alussa.

Kalaja pyrkii kirkkoherrana profiloitumaan myönteisenä henkilönä, joka antaa seurakunnalle kasvot.

– Usein seurakunta henkilöityy kirkkoherraan, vaikka todellisuudessa monille seurakuntalaisille kirkko on sen yksi läheiseksi tullut työntekijä.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan hallinnon päätöksenteossa hän pitää tärkeimpinä asioina yhteistyötä luottamushenkilöiden kesken.

– Hyvästä yhteistyöstä tapaa aina syntyä kokonaisedun mukaisia päätöksiä.

Kirkon haasteet eivät ole uusia

Kirkon suurimmiksi haasteiksi Kalaja nimeää materialismin ja kovien arvojen vahvistumisen, kirkon julkisuuskuvan rapautumisen, sekä sisäiset ristiriidat. Hän ei kuitenkaan pidä haasteita uusina tai ylitsepääsemättöminä.

– Haasteet ovat olleet kirkon haasteina läpi sen kahden vuosituhannen historian, joten niissä ei ole mitään uutta. Niiden kanssa kirkko on elänyt kautta aikojen.

Kalaja uskoo ihmisten pysyvän nykyistä paremmin seurakunnan jäsenenä, mikäli kirkko puolustaisi rohkeammin köyhiä ja heikkoja.

Henkilöstöä karsitaan pakon edessä

Jos seurakunnan tulot laskevat huomattavasti, Kalaja on valmis vähentämään toimintaa ja työntekijöiden määrää.

Henkilöstökulut muodostavat noin 70 prosenttia seurakunnan menoista, joten Kalajan mukaan niiden keventäminen on vaikuttavin toimenpide, mikäli kustannussäästöjä pitää tehdä.

– Toki omaisuutta myymällä selvitään jonkin aikaa, mutta se ei ole kestävä ratkaisu.

Hän ei kuitenkaan usko, että lähiaikojen taloustilanne vaatii väen vähentämistä.

– Sellaisesta ei ole välitöntä vaaraa.

Kalaja nimittää sitoutuneet työntekijät yhdeksi kirkon suurimmista vahvuuksista.

– Kirkon työhön hakeutuneet ihmiset ovat poikkeuksellisen vahvasti työhönsä sitoutuneita.

Menokurin lisäksi Kalaja olisi halukas kasvattamaan vapaaehtoistyön osuutta seurakunnan tehtävien hoidossa. (HäSa)

Artikkeli perustuu osittain Timo Kalajan vastauksiin Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan vaalikoneessa.

Menot