Kanta-Häme

Tuntureiden teräsnainen

Runsaat 30 vuotta sitten Raija ”Raiski” Palosaari oli kolmen pienen lapsen väsynyt äiti, joka löysi Käsivarren suurtuntureilta paratiisinsa. Nyt hän johtaa mittavaa hiihtovaellusta Haltin huipulle ja toivoo, että muutkin suomalaiset oivaltaisivat, millaisia elämyksiä ihmeellinen tunturiluonto voi meille kaikille tarjota.

Kihara tukka on iloisesti sekaisin, kasvot ovat ahavoituneet ja saaneet väriä, ja siniharmaat silmät tuikkivat tyytyväisyyttä ja rauhaa.

Enontekiöläisen hotellin aulaan astelee 63-vuotias nainen, joka on viettänyt viisi päivää tunturimaisemissa. Hän on imenyt itseensä aurinkoa ja puhdasta lappilaista ilmaa, ja hän näyttää elinvoimaiselta ja onnelliselta.

– Kyllä kevät on Lapissa upea, hän sanoo.

Nainen on Raija ”Raiski” Palosaari, ja hänellä on tehtävä: hän johdattaa parhaillaan viisikymmenhenkistä hiihtovaellusjoukkoa Leviltä Haltin huipulle. Satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestettävän 14-päiväisen hiihtovaelluksen pituus on kaikkiaan noin 330 kilometriä. Haltin huipulle joukon on tarkoitus päästä vappuaattona.

Palosaari on kokenut eräopas, mutta näin suurta vaellusjoukkoa hänkään ei ole ennen johtanut. Siksi vaelluksen onnistuminen on jännittänyt häntä.

Nyt menossa on viides vaelluspäivä, ja tähän mennessä kaikki on sujunut mallikkaasti. Säidenkin herra on ollut suosiollinen ja tarjonnut parhaita mahdollisia hiihtokelejä: hankikantoa, aurinkoa ja myötätuulta. Mikäs siinä on ollut sivakoidessa.

– Joka aamu olemme heränneet siihen, että aurinko on joko paistanut kirkkaalta taivaalta tai on ollut pientä pilveä mutta tyyntä, Palosaari sanoo hotelli Hetan aulassa ja hymyilee kuin hangonkeksi.

Kittiläläinen matkailuyrittäjä ja eläkkeelle jäänyt nuorisotyöntekijä. Kolmen aikuisen lapsen äiti ja tuore kristillisdemokraattien kunnanvaltuutettu.

Tällaisin määrein kuvaillaan Suomi 100 -hiihtovaelluksen ideoinutta Raija Palosaarta, mutta nämä määreet eivät riitä kertomaan koko totuutta Raiskiksi kutsutusta Palosaaresta ja hänen vaiheikkaasta elämästään.

Raiski Palosaari tunnetaan Tunturi-Lapissa erä- ja teräsnaisena, joka on kuljettanut erilaisia ryhmiä Lapin tuntureille jo 40 vuoden ajan ja saanut lukuisat suomalaiset rakastumaan näihin maisemiin.

Hän on helposti innostuva ja muita innostava ideanikkari, joka lähtee täysillä mukaan kaikkeen, mihin ryhtyy – ja kaikenlaiseen hän ryhtyykin. 

Onpahan hän päässyt eräällä ideallaan Guinnessin ennätystenkirjaankin. Vuosi oli 1987, ja pitkään partiossa mukana ollut Palosaari keksi järjestää partiolaisille Kilpisjärveltä Tornioon yltäneen hiihtotempauksen.

Palosaari on vaikuttanut Lapissa jo 40 vuotta, muttei ole sieltä lähtöisin. Hän tulee Savonlinnan kupeesta Säämingistä.

Miten hän on päätynyt asumaan Kittilän Könkäälle?

Alun perin Palosaaren piti tulla Lappiin vain vuodeksi. Hän oli saanut Kittilästä työharjoittelupaikan ja suunnitteli sen jälkeen lähtevänsä Englantiin, mutta toisin kävi. Palosaaren työkaveriksi tuli lappilainen mies, joka vei Palosaaren jängälle.

– Se huuteli siellä, että tahotko sie, ja mie onneton tahoin, Palosaari kertoo.

Niin Palosaari jäi Kittilään. Hän meni jängällä huudelleen miehen kanssa naimisiin ja sai kolme lasta: pojan ja kaksoistyttäret. Esikoispoika Esa ei ollut edes kahta vuotta, kun Sini ja Suvi syntyivät.

– Meni neljä vuotta, etten varmaan yhtään yötä pystynyt nukkumaan kokonaan, Palosaari kuvailee aikaa.

Kun tyttäret olivat kaksivuotiaita, Palosaari lähti vetämään ensimmäistä Haltin-vaellustaan. Reissu avasi uuden maailman.

– Se oli kuin taivas. Sain nukkua koko yön niin, ettei tarvinnut herätä ketään hoitamaan.

Palosaari löysi Käsivarren erämaasta rauhan, jollaista hän ei ollut muualla kokenut. Hän ymmärsi luonnossa liikkumisen hyvää tekevät, elvyttävät vaikutukset ja rakastui Haltin seutuun.

– Kun Saana lakkaa näkymästä, tietää, ettei tarvitse muusta huolehtia kuin siitä hetkestä, jossa ollaan, ja niistä ihmisistä, jotka ovat matkassa, Palosaari kuvailee.

– Se on täydellistä rentoutumista.

Onnekas ja onnellinen.

Niin Raiski Palosaari kuvailee elämäänsä. Hän pitää itseään onnekkaana, vaikka elämässä on ollut myös vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Niistä ensimmäisen Palosaari kohtasi jo 12-vuotiaana, kun hänen isänsä sai aivoverenvuodon ja menehtyi. Isän yllättävä kuolema oli nuorelle Raijalle traumaattinen kokemus.

– Olin isän tyttö. Meni kymmenen vuotta, että toivuin siitä, Palosaari kertoo.

Pienellä Raijalla oli iso haave: hän halusi hiihdon olympiavoittajaksi. Kun isä kuoli, perheellä ei enää riittänyt rahaa kunnon hiihtovarusteisiin. Raija yritti pärjätä kisoissa vanhoilla varusteillaan muttei pystynyt.

– Sehän söi minua, kun joku voitti minut. Into loppui siihen. Onneksi hiihto säilyi harrastuksena.

Toinen vaikea elämänvaihe osui vuosituhannen vaihteeseen. Palosaaren aviomies löysi silloin toisen naisen ja halusi erota. Ero tuli yllätyksenä, ja Raiski Palosaari ajatteli haluavansa kuolla.

Toipuminen erosta vei kaksi vuotta. Siinä auttoivat tiibetinterrieri, jota piti jaksaa ulkoiluttaa, ja Kittilän nuoret, joiden kanssa Palosaari teki töitä.

– Siihen tuli kaikenlaista tukiverkkoa, ja aurinko alkoi jälleen paistaa, Palosaari kuvailee toipumistaan.

Juuri läheiset ihmissuhteet ovat olleet Palosaaren elämän rikkaus ja kannatelleet häntä eteenpäin.

Kolmen oman lapsen lisäksi Palosaari on ottanut helmojensa huomaan eri-ikäisiä ”adoptiolapsia”, joille hän on ollut varaäiti. 

Yksi heistä on Suomi 100 -hiihtovaelluksellakin mukana oleva 27-vuotias belgialainen, joka kymmenen vuotta sitten liftasi Palosaaren tyttären kyytiin ja päätyi sitä kautta Palosaaren luo asumaan.

Toinen on 22-vuotias namibialainen, johon Palosaari tutustui 60-vuotismatkallaan Namibiassa ja joka muutti Palosaaren innoittamana Lappiin.

Palosaari on myös ystävystynyt monien asiakkaittensa kanssa. Yksi heistä on Pirjo Suuronen-Välimäki, niin ikään yksi hiihtovaelluksen osallistujista.

– Olin Raiskin asiakkaana vuonna 2003. Vaelsimme Haltille ja takaisin, Suuronen-Välimäki kertoo.

Raiski Palosaari ei ole sukua Levin matkailukuningattarena tunnetulle Päivikki Palosaarelle ja tämän veljelle, Levi Ski Resortin toimitusjohtajalle Jouni Palosaarelle, vaikka linkki heihin toki löytyy: Raiski on tehnyt heidän kanssaan yrittäjänä yhteistyötä ja Palosaaren entinen aviomies on Päivikki ja Jouni Palosaaren kaukainen sukulainen.

– Olisikohan hän Päivikin ja Jounin neljäs serkku. Ei sitä pidetä Lapissa enää sukuna, Raiski Palosaari sanoo.

Viime marraskuussa Raiski Palosaari sai puhelun Sari Essayahilta. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja pyysi Palosaarta puolueen kuntavaaliehdokkaaksi. 

”Kuka hullu lähtee Kittilässä kunnanvaltuustoon?” vastasi Palosaari Essayahille ja viittasi kysymyksellään Kittilän kuntapolitiikan viime vuosien kiemuroihin, jotka ovat saaneet runsaasti myös valtakunnallista julkisuutta. Essayah puhui kuitenkin sinnikkäästi Palosaaren ympäri.

– En ole kuulunut mihinkään kd:hen aikaisemmin, Palosaari kertoo.

Palosaari ei uskonut läpimenoonsa eikä tehnyt mitään vaalityötä. Hän sai kuitenkin 105 ääntä, ja koska kristillisdemokraatit olivat vaaliliitossa keskustan kanssa, tämä äänimäärä riitti siivittämään hänet valtuustoon. Palosaari on valtuustopaikastaan ymmällään mutta aikoo hoitaa homman, kun kerran on mukaan lähtenyt. Työ alkaa kesäkuussa.

– Kyllähän äänestäjiä kohtaan pitää olla reilu, hän sanoo.

Halti on Palosaarelle ”kuin kotipiha”. Hän on kavunnut sille niin monta kertaa, ettei ole enää pysynyt laskuissa mukana.

– Parhaina vuosina käyn siellä viisi kertaa, Palosaari kertoo.

Hän toivoo, että tämän vapun tempaus saisi suomalaiset kiinnittämään huomion kahteen asiaan: hienoon saamelaiskulttuuriin ja jokamiehenoikeuksiin, jotka ovat Palosaaren mielestä upeita.

– Saamme kulkea missä vain, eikä meiltä olla perimässä rahaa näistä oikeuksista, hän muistuttaa.

Palosaari uskoo, että jokainen Haltille kavunnut palaa reissulta takaisin energisenä ja aiempaa onnellisempana, nostattaahan tunturissa vaeltaminen ihmisessä esiin valtavasti onnentunteita.

– Se on sitä akkujen lataamista, jonka ansiosta jaksaa arkielämänkin kiemurat.