Kanta-Häme

Tuomelassa jäätiin vaille vastauksia

Moni poistui pettyneenä Tuomelan koulun juhlasalista keskiviikkona.

Noin 50 henkilöä oli saapunut paikalle tilaisuuteen, jossa kaupungin edustajat vastasivat Tuomelan koulun vanhempainyhdistyksen ennalta lähettämiin kysymyksiin koulun remontointisuunnitelmista ja sisäilmaongelmista.

Lähes kahden tunnin virkamiesten hiillostukseksi venyneessä tilaisuudessa suureen osaan esitetyistä kysymyksistä ei joko osattu vastata tai vastaukset eivät kuulijakuntaa miellyttäneet.

Kaivattu asiantuntija puuttui

Vanhemmat kaipasivat faktaa varsinkin oppilaiden ja henkilökunnan kokemasta oireilusta. Syyksi epäillään epäpuhtauksia koulun sisäilmassa.

– Eikö olemassa mitään standardia, miten ihmisten oireita kirjataan ylös epäillyissä hometapauksissa? Onko tehty mitään kartoitusta, kun oireita alkoi ilmetä? tiivisti yleisökysymys osallistujien tunnot.

– Meillä tulee jatkossakin toimimaan normaali kouluterveydenhuoltojärjestelmä. He hoitavat nämä kysymykset, kuten asiaan kuuluu. Mitään erityistä järjestelmää ei ole suunnitelmissa Tuomelaa varten luoda, opetuspalveluiden tilaajapäällikkö Antti Karrimaa vastasi.

Yleisöä närästi, että paikalla oli useita edustajia opetuspalveluista sekä Linnan tilapalveluista, mutta ei yhtään kouluterveydenhuollon edustajaa.

– Tälläkö vanhempien huoli lasten terveydestä kuitataan?

Karrimaa ei pitänyt mahdottomana, etteikö kaupunki teettäisi selvitystä oireilusta sekä oireiden mahdollisesta paranemisesta väistötiloissa vietetyn ajan myötä.

– Sikäli kun terveydenhuollolla on siihen edellytykset. Sen tiedän, että henkilöstölle on kartoitusta tehty ja oppilaillakin terveydenhoitaja on jotain selvitystyötä tehnyt.

Peruskorjaus herättää epäilyjä

Myös edellisen valtuuston tekemä päätös koulurakennuksen peruskorjauksesta herätti epäilyksiä.

Suurin osa kommentoijista ei luottanut peruskorjauksen poistavan ongelmia, ellei terveyshaittojen syytä sitä ennen löydetä. Home-epäilyjä herättivät mm. tiiliverhoilun vähäiset tuuletusraot sekä rikkinäisestä vesirännistä usean neliömetrin alueelle rakennuksen ulkoseinään roiskunut vesi.

– Todennäköistä on, että eristevillassa tiiliverhoilun alla on kosteutta. Peruskorjauksessa rakennuksesta kuitenkin jää lähinnä runko jäljelle, Linnan tilapalveluiden rakennuttajapäällikkö Risto Saari selvensi peruskorjauksen laajuutta.

Peruskorjauksen on tarkoitus alkaa ensi vuonna.

Kaikki toivovat tarkkaa tietoa

Tuomelan koulun tyhjentämiseen noin vuosi sitten johtanut asbestilöytö on edelleen ainoa varmaksi todettu terveyshaitta koulun sisäilmassa. Mitään koostettua tietoa terveysongelmista ei ole. Tarkempaa tietoa kaipasivat niin vanhemmat kuin virkamiehetkin.

– Tämä oli aika mielenkiintoista, että terveyspuolelta ei edelleenkään kukaan vastaa. Sitä odotetaan yhä, kahden koululaisen äiti Marjo Mattsson toivoi.

– Tilanne on varsin harmillinen. Jos olisi selkeää näyttöä jostakin, se helpottaisi kovasti, Karrimaa sanoi. (HäSa)

Päivän lehti

31.10.2020

Fingerpori

comic