fbpx
Kanta-Häme Janakkala

Turengin apteekkilupa on pantu hakuun - Nykyinen apteekkari suunnittelee eläkkeelle siirtymistä

Nykyinen apteekkari suunnittelee eläkkeelle jäämistä.
Turengin apteekki on toiminut lähes kuukauden ajan Virastotalossa.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on laittanut hakuun Turengin apteekin apteekkiluvan. Virallisesti on kyse Janakkalan 1. apteekin apteekkiluvasta.

Apteekkilupaan liittyy ehto ylläpitää myös Rengon sivuapteekkia.

Turengin apteekin apteekkari Riitta Andersin kertoi jo syyskuussa (HäSa 29.9.), että hän on luopumassa apteekin pidosta eläkkeelle siirtymisen takia.

– Fimea päättää, kenestä tulee seuraajani. Siinä voi mennä puolesta vuodesta vuoteen, Andersin sanoi noin kuukausi sitten.

Hän vastaa apteekista siihen saakka, kunnes uusi apteekkari aloittaa.

Apteekki muutti kuukausi sitten

Turengin apteekki muutti syyskuun lopulla uusiin tiloihin Turengin Virastotaloon. Aiemmin apteekki toimi Janakkalan Osuuspankin talossa, mutta pankkitalo aiotaan purkaa tulevan S-marketin alta.

Andersin kertoi viime kuussa, että on hänen seuraajansa asia päättää, jääkö apteekki Virastotaloon vai etsiikö se myöhemmin tilat muualta Turengista.

Fimea ilmoittaa, että apteekkilupahakemusten tulee olla perillä Fimeassa 18. marraskuuta mennessä. HäSa

Menot