Kanta-Häme

Turengin kävelykadulle havitellaan leikkipuistoa

Tuleksin eli Turengin kävelykadun ankeus ja tyhjyys saattaa pian olla historiaa. Jos kitarayrittäjä Juha Ruokankaan idea toteutuu, kävelykatu täyttyy tulevaisuudessa leikkivistä lapsista ja heidän vanhemmistaan.

– Idea tuli esiin yrittäjien workshop-illassa. Ruokangas esitti, että Tuleksille pitää saada niin vetovoimainen leikkipuisto, että se saisi lapsiperheet tulemaan sinne ja viettämään siellä aikaansa, kertoo Janakkalan viestintäpäällikkö Leena Joutsenniemi.

Leikkipuistoidea on yksi niistä asioista, joita Janakkala rokkaa -markkinointiprojekti on saanut aikaan tänä keväänä.

Netissä on uusi Tarinoita Janakkalasta -sivusto (www.tarinoitajanakkalasta.fi). Sivustolle saa kuka tahansa ehdottaa tarinaa ja myös kirjoittaa sellaisen.

– Tarkoitus on kerätä kertomuksia oikeasta elämästä Janakkalassa.

Kyselyissä ja workshopeissa on myös koottu kuntalaisten ja sidosryhmien mielipiteitä Janakkalasta. Kunnan vahvuuksiksi nousivat luonto, liikunta ja sijainti. Vastauksia saatiin lähes 1 800 kappaletta.

Vastaajilta kyseltiin myös vinkkejä siitä, miten Janakkalaa voitaisiin kehittää nykyistä paremmaksi. Vinkkejä saatiin yli 600.

– Ylivoimaisesti eniten toivottiin lisää tapahtumia, Joutsenniemi sanoo.

Aiemmin keväällä julkistettiin kunnan uusi maskotti, The Ilves. Sille ehdotettiin lukuisia käyttötapoja niin pehmoleluna kuin värityskuvana.

The Ilves on sarjakuvapiirtäjä Harri Vaalion käsialaa. Maskotti toimii jatkossa Janakkalan visuaalisena tunnuksena. Ilves on saanut jo yli 30 erilaista roolia, joissa se seikkailee kirjallisissa materiaaleissa.

Laurinmäellä pääsee tulevaisuudessa myös kuvauttamaan itsensä ilveksenä, sillä alueelle pystytään ilves-tinttamareski.

Leikkipuistolle ei ole rahaa kunnan budjetissa, joten rahaa pyritään keräämään Janakkalan rotaryjen avustuksella. HÄSA

Päivän lehti

8.4.2020