Kanta-Häme

Turengin Kyteristä saa varata tontteja ensi viikosta alkaen

Koneet mylläävät jo maata Turengin tulevalla asuntoalueella Kyterissä. Kunnallistekniikan rakentaminen on alkanut, ja tonttien on määrä olla valmiita luovutettaviksi viimeistään keskikesällä.

Tonttien varaaminen sen sijaan alkaa kunnantalolla jo ensi viikon tiistaina. Kyteri I:n alueella on kaiken kaikkiaan 28 omakotitonttia, 3 paritalotonttia, 2 rivitalotonttia sekä yksi sellainen omakotitontti, jolle voi rakentaa myös työtilaa.

Alueen eteläkulmaan tulee vanhusten 60-paikkainen vanhusten palvelutalo, joka korvaa nykyisen Tohvelakodin.

Pientä jonotusta odotettavissa

Kyterin tontteja kohtaan on ollut jonkin verran kiinnostusta etukäteen. Janakkalan maankäyttöinsinööri Eija Paturi kertoo, että yhteydenottoja on tullut alle kymmenen. Hän uskookin, että kunnantalolle muodostuu jonkin verran jonoa ennen tiistaiaamua.

Mitään sellaista ryntäystä ei kuitenkaan nyt odoteta kuin viisi vuotta sitten, kun Harvialassa jokivarren läheisyydessä olevia tontteja jonotettiin runsaan viikon ajan. Ehkä mieluumminkin sellaista jonotusta kuin Tervakoskella pari vuotta sitten, kun Eväsojan tontit tulivat jakoon. Silloin jonottajat tulivat paikalle samana aamuna kello viisi.

Kunnalla ei olisi vielä ollut mitään kiirettä laittaa tontteja jakoon.

– Sen olisi voinut tehdä talvellakin, mutta nyt ihmisillä on enemmän aikaa suunnitella ja saadaan parempia suunnitelmia, Paturi sanoo.

Alue jatkuu Kauriinmaalle asti

Kyteri I on osa laajaa tulevaa asuinaluetta, joka täyttää tulevaisuudessa koko Lammintien ja Kauriinmaan välisen alueen. Tähän menee arviolta kymmenen vuotta.

– Mutta ehkä tähän väliin tulee myös Korkeavuorenpellon rakentaminen, Eija Paturi huomauttaa.

Korkeavuorenpelto sijaitsee Turengintien varressa Teboil-huoltamon lähellä. Sen kaavoittamista ei ole vielä aloitettu.

Kyterin alueen tonttien jakaminen osuu ajankohtaan, jossa Turengin keskustan tuntumassa ei ole tarjolla muita tontteja. Viimeksi keskustan lähellä tarjottiin Pirttimäen alueen tontteja, ja ne menivät hyvin kaupaksi.

Hitaahkoa tonttikauppaa

Janakkalan kunnalla on tällä hetkellä tontteja Harvialassa, Tervakosken Eväsojalla ja Varatien alueella sekä Leppäkosken Stoltinkorvessa. Kunta on luovuttanut tänä vuonna Harvialasta neljä tonttia, Eväsojalta kolme ja Stoltinkorvesta kaksi tonttia.

Tervakosken Varatien kuudesta tontista kolme on varattu, mutta yhtään tonttia ei ole vielä rakennettu. (HäSa)

Päivän lehti

22.1.2020