Kanta-Häme Janakkala

Turengin tekonurmikentän katsomo sai eniten ääniä – Osallistuvaan budjetointiin osallistui noin tuhat janakkalalaista

Janakkalalaiset saivat päättää 50 000 euron käytöstä yhteiseksi hyväksi. Toiseksi eniten ääniä sai mopoilijoiden harjoittelupaikka.

Ehdotus katsomoista Turengin tekonurmelle keräsi eniten ääniä (116), kun kuntalaiset äänestivät Janakkalan kunnan osallistuvasta budjetista. Lähes yhtä paljon ääniä sai ehdotus luvallisesti mopoilijoiden harjoittelupaikasta (112).

Kuluvan vuoden budjettiin on varattu 50 000 euroa rahaa, jonka käytöstä päätetään yhdessä kuntalaisten kanssa.

Ensimmäisessä vaiheessa kuntalaisilta kysyttiin mielipidettä rahanjakotavasta, toisessa kerättiin ehdotuksia rahankäyttökohteiksi ja kolmannessa ehdotuksista äänestettiin.

Tekonurmen katsomot ovat jo menossa tilaukseen, mutta koska niihin ei kulu koko rahasumma, kunnassa selvitetään myös mahdollisuuksia mopoilupaikkaan. Alustavassa kartoituksessa sopivan paikan löytyminen on jo ehditty todeta haastavaksi, sillä paikka vaatisi tietynlaisen pohjan ja sen tulisi toisaalta olla keskeinen ja toisaalta melun takia riittävän syrjässä.

Ääniä annettiin kaiken kaikkiaan 1 056, joista osa karsittiin puutteellisten henkilötietojen tai muualla kuin Janakkalassa sijaitsevan osoitteen vuoksi.

Seuraavaksi eniten ääniä saivat Turengin keskustan ilmeen kohentaminen (91), liikuntaportaat Turenkiin (78), Turengin Lastujärven uimaranta ja nuotiopaikka (71), nuorisotoiminta (68) ja koirapuisto Turenkiin (61). HÄSA