Kanta-Häme

Turkhauta juhlii 400-vuotisia markkinoitaan kesällä

Turkhaudan kylä juhlii 400 vuotta sitten saatua markkinapaikkaoikeutta heinäkuun 26. päivänä markkinoilla sekä monipuolisella ohjelmatarjonnalla.

Turkhauta on tunnettu vuosisatoja kievarikylänä ja turkisten markkinapaikkana edullisen sijaintinsa vuoksi vanhan Helsinki–Hämeenlinna-maantien varressa.

Turkhaudan markkinoiden synnyn alkujuuret juontuvat maakaupan aikaan, josta esivalta käytti salakaupan nimeä. Salakauppa oli kasvanut kasvamistaan yhdessä keskuskylien vaurastumisen kanssa. Hämeen vaurastumisen myötä helsinkiläiset saivat vuonna 1614 oikeuden Hausjärven Turkhaudan markkinoiden järjestämiseen yksinoikeudella.

Perinne on jatkunut näihin päiviin saakka, vaikka markkinoita ei ole ollut joka vuosi.

Paljon ohjelmaa

Vuodesta 2009 lähtien heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on järjestetty Miinan markkinat Monttu soikoon! -festivaalien yhteydessä. Monttu Soikoon! -festivaalit vetää henkeä ja on tämän kesän tauolla.

Markkinoilla sen sijaan on tulevanakin kesänä myynnissä leivonnaisia, käsitöitä, paikallisten viljelijöiden tuotteita sekä erilaisia lahjatavaroita.

Tapahtumassa on myös esillä kotieläimiä, vanhoja traktoreita sekä muita vanhoja kulkuneuvoja.

Markkinoiden yhteydessä on monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille Miinan montussa, Turkhaudan seurojentalolla ja sen ympäristössä. Lapset voivat tavata kiltin Kiimamäen kummituksen seurojen talon kummituskierroksella. Keppihevosilla voi osallistua esteratakilpailun. Suunnitteilla on myös lastennäytelmä ja lasten musiikkiesitys.

väläri

Turkhaudan järven luontopolulla sekä lintutornissa tutustut alueen runsaaseen linnustoon luontoasiantuntijan opastuksella.

Reservin ratsastajilla on työnäytös. Hevoset myös varustetaan entisajan sotaan.

Historiikkisen esittävät Silmun Sylvit.

Muutaman kilometrin päässä voit tutustua Anne ja Pekka Meren koti- ja maatalousmuseoon. Hausjärven vahvin kylä kilpailu jatkuu.

Markkinoiden päätteeksi Miinan montun kesäteatteri esittää Risto Aution Väärät tädit -komedian Rosa Aution ohjauksella.

Järjestelyistä vastaavat nuorisoseura Silmu, Piirivuoren kyläyhdistys, Turkhaudan Metsästysyhdistys, Hausjärven Pohjoinen maa- ja kotitalousseura, Riihimäen luonnonsuojeluyhdistys ja Reservin ratsastajat. (HäSa)