Kanta-Häme Hämeenlinna

Turuntien risteykset saavat kiitosta näkövammaisilta – Varoitusalue ja ohjausraita parantavat turvallisuutta

Turuntien risteykset ovat ensimmäisiä kohteita Hämeenlinnassa, joissa näkövammaisten liikkumiseen on kiinnitetty erityistä huomiota.
Turuntien uusittujen risteysten suunnittelussa käytettiin apuna Hämeenlinnan kaupungin esteettömyystyöryhmää, johon Hannu Nikander kuuluu. Kuvat: Sara Aaltio

Hämeenlinnan kaupunki saa Turuntien risteysten parannuksista kiitosta näkövammaisilta.

Turuntien risteyksiä Verhonkadun, Muuntajakadun, Ahokadun, Torikadun ja Louhimokadun kohdalla muovattiin näkörajoitteisille sopivammiksi.

Esimerkiksi varoitusalue ennen risteystä ja noppakivistä tehty ohjausraita parantavat turvallista kulkemista. Muokkaustyöt valmistuivat elokuun lopulla.

– Toive Turuntien risteysten parantamisesta on lähtöisin näkövammaisilta, kertoo Hämeenlinnan kaupungin suunnittelupäällikkö Jenni Sabel.

Kanta-Hämeen Näkövammaiset ry:n puheenjohtaja Kari Vähänen kertoo, että Turuntien risteysten muutokset ovat ensimmäinen kerta, kun näkövammaisia on otettu huomioon näin laajasti kaupungin suunnittelussa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Turuntien ja Verhokadun risteyksen uusittu kivetys auttaa näkövammaisia ylittämään suojatien.

– Suojateiden äänitunnisteet ovat olleet olemassa jo pitkään. Niihin liittyen yhteistyötä on tehty aikaisemmin.

Hämeenlinnan kaupungin liikennesuunnittelija Minna Aakkula kertoo Turuntien olevan ensimmäinen erityisesti näkövammaisten liikkumista ajatellen tehty kevyen liikenteen väylän saneerauskohde.

– Turuntien risteykset ovat hyvä ensiaskel yhteistyöhön ja oikeaan suuntaan näkövammaisten huomioimisessa liikenteessä, Vähänen toteaa.

Muutoksen hyöty selviää tulevaisuudessa

Kanta-Hämeen Näkövammaiset ry:n hallituksen jäsen Hannu Nikander on aktiivinen liikkuja Hämeenlinnan keskustassa.

Keskustan selkeä ruutukaava saa kiitosta Nikanderilta. Hän toteaa, että Turuntien risteyksien todellinen hyöty selviää tulevaisuudessa.

 


”Normaalisti näkevä ihminen ei välttämättä osaa ottaa huomioon kaikkea, mitä näkövammainen joutuu liikenteessä kulkiessa miettimään.”


 

– Tämä on vielä niin uutta. Ensi keväänä ja kesänä tiedämme jo ratkaisun toimivuudesta.

Hämeenlinnan kaupungilla on esteettömyystyöryhmä, johon Nikander kuuluu. Työryhmä on kokoontunut vuoden alusta lähtien.

– Normaalisti näkevä ihminen ei välttämättä osaa ottaa huomioon kaikkea, mitä näkövammainen joutuu liikenteessä kulkiessa miettimään, Nikander kertoo.

– Minusta esteettömyystyöryhmä on hyvä idea. Kaupungin vammaisneuvosto käy antamassa lausuntoja julkisista rakennuksista, mutta tietöille ei aikaisemmin ole ollut tällaista käytäntöä, Vähänen toteaa.

Yhteistyö jatkuu uusissa kohteissa

Hämeenlinnassa näkörajoitteisten liikkumista helpotetaan tulevaisuudessa uusilla kohteilla.

– Kaupungin on tarkoitus tulevaisuudessakin tehdä esteettömiä suojateitä näkörajoitteisten kulkemisen helpottamiseksi. Kohteita ei ole vielä päätetty, Sabel kertoo.

Yhteistyötä Kanta-Hämeen Näkövammaiset ry:n kanssa on tarkoitus jatkaa.

 


”Kaupungilla on kova tahtotila siihen, että muutoksilla saadaan aikaan ratkaisuja, jotka hyödyttävät kaikkia.”


 

– Palautetta on saatu erityisesti koskien liikennevaloja ja niiden ääniopasteista, Aakkula kertoo.

Vähäsen toiveena on, että liikennevalojen äänitunnisteita lisättäisiin.

Nikanderin ja Vähäsen mukaan liikennettä ei voida suunnitella pelkästään näkövammaisia silmälläpitäen.

– Voimme toivoa vaikka mitä, mutta olemmehan me marginaaliryhmää, Nikander toteaa.

– Kaupungilla on kova tahtotila siihen, että muutoksilla saadaan aikaan ratkaisuja, jotka hyödyttävät kaikkia, Vähänen kertoo.

Hämeenlinnan Kaupungin kunnossapitomestari Aleksi Koivuniemi ei osannut vielä kertoa, paljonko Turuntien risteyksien muokkaaminen tuli maksamaan kaupungille.HäSa

Turuntien risteysten muutokset

Turuntien suuntaisesti ja poikki meneviä ylityspaikkoja muokattiin Verhokadun, Muuntajakadun, Torikadun ja Louhimokadun risteyksien kohdalta.

Suojateiden eteen on rakennettu valkoisella kivetyksellä varoitusalue. Kivetys on aseteltu niin, että se osoittaa oikean ylityssuunnan. Varoitusalueen leveys on noin 70 senttimetriä.

Varoitusalue on valkoinen, jotta heikosti näkevät voivat havaita ja erottaa sen kävely- ja pyöräteistä.

Suojateiden kohdalle risteysten ulkoreunaan on rakennettu noppakivistä ohjausraita, joka osoittaa suojatien etureunan sijainnin.

Lisäksi hidasteiden viisteitä ja pyöräteiden ajoratamerkintöjä paranneltiin.

Päivän lehti

21.9.2020

Fingerpori

comic