Kanta-Häme

Turvantalo on otettu viimeistään nyt lammilaisten omaksi

 

Lammilaiset ovat ottaneet Turvantalon omakseen. Helmikuussa perustettu yleishyödyllinen osakeyhtiö Lammin Turvantalo Oy on kasvattanut osakepääomansa kahdella osakeannilla jo 71 300 euroon. Yleishyödyllinen osakeyhtiö ei jaa voittovaroja, vaan voitto käytetään yhtiön ja alueen asukkaiden hyväksi.
 
– Nykyinen käyttöaste turvaa talouden melko hyvin tämän ja ensi vuoden.  Esimerkiksi kesä-elokuun viikonlopuista jo puolet on myyty, samoin tammi-helmikuun viikonlopuista. Toiminta hoidetaan suurimmaksi vapaaehtoisvoimin ja ainoastaan emännöitsijälle maksetaan pientä palkkaa, hallituksen puheenjohtaja Timo Virtanen sanoo.
 
Merkittävimmät investoinnit on tehty keittiön varustamisessa, joka vastaa saneerauksen jälkeen ammattitasoa. 
 
Yhdistystilan rakentaminen on ollut suurin muutos tilojen osalta. 
 
– Kunnostimme sen 15–20 henkeä vetäväksi kokoushuoneeksi, jonka käyttö on lammilaisille yhdistyksille ilmaista, koska Lammin Säästöpankki on maksanut vuokran kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Kaupunki lahjoitti meille kalusteiksi Lammin kunnanvaltuuston entisiä pöytiä. Huoneessa on pienoiskeittiö ja av-välineistö, esittelee Virtanen.
 
Ala-aula ja rappukäytävä on maalattu talkoilla. Juhlasalin penkkivarastona toiminut peränurkka on otettu hyötykäyttöön tuomalla sinne lahjoituksena HAMK:n Evon yksiköltä saatu jykevä astiakaappi, Säästöpankin varastoista hankittuja tuoleja ja kaupungilta saatuja Lammin kunnanvaltuuston pöytiä.
 
Huhut romahduttivat käyttöasteen
 
Virtasen mukaan Turvan talon käyttöaste romahti kuntaliitoksen jälkeen väriin huhuihin. Niiden mukaan keittiötä olisi saanut käyttää  kaupungin ruokapalveluyhtiön  ammattihenkilöstö , vuokrat olisivat kohonneet hurjasti ja tilojen varaaminen olisi hyvin hankalaa.
 
– Mikään näistä ei pitänyt paikkansa. Tilojen vuokra oli sillä tasolla kuin Lammin kunnan tekninen lautakunta oli vuonna 2000 päättänyt ja varauksen sai hoidettua kirjastosta. Nyt olemme selkeyttäneet vuokrausta ja hintataso on jopa hieman alempi. Varaukset voi tehdä suoraan yrityksen omien nettisivujen kautta, mutta edelleen myös Lammin kirjaston palvelupisteessä.
Juhlasalissa saattaa esiintyä lähitulevaisuudessa Jorma Hynninen. Muun muassa Lasse Mårtensson on konsertoinut  talossa yksityistilaisuudessa. 
 
– Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätiö järjesti loppuunmyydyn konsertin keväällä ja sen  tarkoituksena on tulevaisuudessakin järjestää konsertteja Turvantalolla.
 
– Nimekkäiden taiteilijoiden konsertit ovat ongelmallisia maaseudulla, koska tilat ovat yleensä aika pienet. Esimerkiksi Turvan taloon mahtuu maksimissaan vain 180 kuulijaa.
 
Yhteisöllisyys kasvanut
 
Kaupunki myi Turvan talon osakeyhtiölle 2 000 eurolla, mutta osti samalla summalla osakkeita. Ensimmäisen osakeannin tulos oli 63 300 eroa ja pari viikko sitten päättyneen toisen annin 8 000 euroa.
 
– Osakkeenomistajia on 190, joista 58 on yksityisiä, 18 yhdistyksiä ja 14 yrityksiä. Lammin Säästöpankki, Lammin Osuuspankki ja Kehitysyhtiö Myötätuuli ovat kukin mukana 8 000 euron osuuksilla.
 
Virtasen mukaan Turvantalon hanke on kasvattanut lammilaisten yhteisöllisyyttä.
 
– Osakkaissa on paljon entisiä lammilaisia ja viimeisessä osakeannissa heräsivät myös kesäasukkaat. Osa ihmistä ei ollut edes koskaan käynyt Turvan talossa ennen Pellavamarkkinoiden  yhteydessä järjestettyä avointen ovien päivää, mutta halusivat tutustumisen jälkeen  ryhtyä osakkaiksi.