Kanta-Häme

Tutkimus: Karanojan haju ei johdu vedestä

 

Miemalaa ja muita Hämeenlinnan eteläosia riivaavien hajuhaittojen perimmäinen syy on edelleen arvoitus. Selvityksissä on kuitenkin edetty niin, että Karanojan jätteidenkäsittelyalueen jätevedet on suljettu pois hajujen lähteenä.
 
– Tämä on meille erittäin hyvä uutinen. Nyt on saatu poissuljettua ainakin se, ettei haju johdu Kiertokapulan vesistä, sanoo Kiertokapula Oy:n toimitusjohtaja Kari Mäkinen.
 
Jo puolitoista vuotta kestäneiden hajuhaittojen syitä ovat selvitelleet Kiertokapulan ohella Hämeen ely-keskus, Hämeenlinnan ympäristöviranomaiset, ST1 Biofuels ja HS-Vesi.
 
– Tämä on varsin kinkkinen homma sinänsä. Tutkimuksia jatketaan, kunnes hajujen syy selviää, kertoo Kiertokapulan laitospäällikkö Pentti Nevanperä.
 
Laajamittaiset tutkimukset aloitettiin heti, kun hajuhaitat alkoivat. Niissä on edetty vaiheittain ja pyritty sulkemaan vaihtoehto kerrallaan pois. Nyt on selvitetty, ettei haju tule kaatopaikan jätevesistä.
 
– Voiko haju tulla ylipäänsä viemäreistä, siihen en ota kantaa, Nevanperä toteaa.
 
Hänen mukaansa asian tutkiminen siirtyy nyt enemmän viranomaisvetoiseksi. Kiertokapula ryhtyy seuraavaksi selvittämään hajun ilmakulkeumia päästömittausten avulla.
 
Tilannetta seurataan
Hämeen ely-keskuksen ympäristöinsinööri Riikka Haitto kertoo, että Kiertokapulalta on pyydetty tutkimuksista kirjallinen loppuraportti, ja tilannetta seurataan.
 
– Kaasun talteenottokaivoja ja imulinjastoja on jo rakennettu. Kaasun osalta mittauksia tehdään talven aikana, Haitto sanoo.
 
Karanojan jätteidenkäsittelyalueen toimintaa valvova ympäristöviranomainen on Hämeen ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikkö. (HäSa)

 

Päivän lehti

2.4.2020