fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Tuulia Viitanen Hämeen Sanomien päätoimittajaksi – "Paikallisuus on meille elinehto, haluamme olla helposti lähestyttävä lehti"

Viitanen aikoo panostaa entistä enemmän digitaaliseen kehitykseen ja paikallisuuteen. Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten päätoimittajaksi valittiin Riikka Happonen ja Forssan Lehden päätoimittajaksi Outi Lindqvist.
Tuulia Viitanen on työskennellyt jo puoli vuotta Hämeen Sanomien vt. päätoimittajana. Kuva: Sara Aaltio / HäSa
Tuulia Viitanen on työskennellyt jo puoli vuotta Hämeen Sanomien vt. päätoimittajana. Kuva: Sara Aaltio / HäSa

Tuulia Viitanen on valittu Hämeen Sanomien uudeksi päätoimittajaksi. Viitanen, 44, on työskennellyt Hämeen Sanomissa parikymmentä vuotta eri tehtävissä. Ura lehdessä alkoi toimitusharjoittelijana ja kesätoimittajana. Viimeisen puoli vuotta Viitanen on toiminut Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden vt. päätoimittajana. Hän on aiemmin ollut myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten päätoimittajana.

Viitanen on innostunut tehtävästään.

– Meillä on hyvät ja sitoutuneet työntekijät ja hyvä porukka. Tätä on ilo luotsata, Viitanen sanoo,

Journalismi on ollut jo pitkään murroksessa. Hämeen Sanomien päätoimittajana Viitanen aikoo vastata haasteeseen panostamalla entistä enemmän digitaaliseen kehitykseen ja paikallisuuteen.

– Paikallisuus on meille elinehto. Olemme tämän alueen ihmisten asialla ja kaivamme täältä uutiset, hän toteaa.

Viitanen toivookin, että Hämeen Sanomat olisi lukijoille helposti lähestyttävä.

Myös muihin Hämeen Sanomat oy:n kustantamiin lehtiin valittiin uudet päätoimittajat. Forssan Lehden päätoimittajaksi Outi Lindqvist, 60, ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten päätoimittajaksi Riikka Happonen, 48.

Kaupunkiuutisten päätoimittajaksi valittu Riikka Happonen on työskennellyt jo puoli vuotta lehden vt. päätoimittajana. Happonen jatkaa päätoimittajuutensa ohella myös Hämeen Sanomien B-osan tuottajana. Ennen Kaupunkiuutisia hän on ollut Hämeen Sanomissa kaksikymmentä vuotta eri tehtävissä. Uransa hän aloitti Karjalaisessa 1998.

Kaupunkiuutiset muutettiin juuri kaksipäiväisestä yksipäiväiseksi.

– Pääsin luotsaamaan sitä kiinnostavassa kehitysvaiheessa ja on innostavaa jatkaa lehden parissa myös tästä eteenpäin, Happonen kertoo.

Hän kertoo Kaupunkiuutisten keskittyvän jatkossakin ihmisiin ja ilmiöihin. Myös kaikki vakiopalstat säilyvät.

– Ulkoasu muuttuu, mutta sisältö säilyy, Happonen lupaa.

Outi Lindqvistillä on takanaan 35 vuoden ura Forssan Lehdessä ensin toimitussihteerinä ja sittemmin vastaavana uutispäällikkönä. Uutena Forssan lehden päätoimittajana hän korostaa paikallisuutta ja lupaa lehden jatkavan Forssan ja koko Lounais-Hämeen asialla muutostenkin keskellä.

– On suuri kunnia olla mukana tässä työssä ja ottaa uusia haasteita vastaan, Lindqvist kertoo.

Hämeen Median sisältöjohtaja Markus Pirttijoki on tyytyväinen valintoihin.

– On hienoa, että tehtäviin valikoituivat kokeneet journalistit talon sisältä. Lukijoille on arvokasta, että kullakin lehdellä on oma päätoimittaja, joka tuntee levikkialueen ihmiset ja asiat, hän sanoo.

Menot