Kanta-Häme

Tuulokseen tavoitellaan valokuitua

Mikäli Tuuloksen tietoverkko-osuuskunta onnistuu tavoitteessaan, johtaa useimpiin taloihin entisen Tuuloksen pitäjän alueella nopean tiedonsiirron mahdollistava valokuitukaapeli alle kahden vuoden kuluttua.

Viime viikolla perustettu osuuskunta kartoittaa asukkaiden ja kesämökkiläisten kiinnostusta jokaiseen talouteen jaetulla kyselyllä.

Osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan Kari Kaloisen mukaan tarjolla olevat tietoliikenneyhteydet riittävät tavanomaiseen internetin käyttöön ja pienten tiedostojen siirtämiseen. Esimerkiksi verkon videovuokrauspalvelut ovat nyky-yhteyksillä tuuloslaisten tavoittamattomissa.

– Ihan pimeitä alueita ei täällä ole, mutta vanhoja puhelinlinjoja pitkin saadaan korkeintaan kahdeksan megabitin yhteys. Parhaimmillaan Syrjäntaan taajamassa päästään 25 megaan, jos kaistalla ei ole ruuhkaa.

Kaloisen mukaan etätyöskentely on nykyisillä yhteyksillä epävarmaa, mikä voi syödä alueen houkuttelevuutta uusien asukkaiden ja yrittäjien mielissä.

– Nopeat tietoliikenneyhteydet edesauttavat maaseudun pysymistä elinvoimaisena.

Investointitukea saatavilla

Hanke aiotaan rahoittaa liittymämaksuilla ja yleishyödyllisiin investointihankkeisiin myönnettävällä, elyn hallinnoimalla maaseudun hanketuella. Sitä voi saada korkeintaan 60 prosenttia kustannuksista. Osuuskunta arvioi tukea olevan saatavilla 300 000 – 500 000 euroa.

Lisäksi hankkeeseen tultaneen anomaan tukea Hämeenlinnan kaupungilta niin, että valokuituyhteyden ottajien kontolle jäisi noin kolmannes kokonaiskustannuksista.

Tuista huolimatta valokuitukaapelit ovat talouksille mittavia investointeja. Suomessa toteutuneissa hankkeissa valokuituverkon vetäminen maaseututaajamiin on maksanut keskimäärin noin 4000 euroa liittymää kohden. Kaloisen mukaan investointi on arvoisensa.

– Tällaiset hankkeet ovat maaseudulle yhtä merkittäviä kuin puhelinjohtojen ja sähköverkkojen vetäminen aikoinaan.

Hanke on saanut lupaavan vastaanoton. Viime lauantaina Kapakanmäellä järjestettyyn tiedotustilaisuuteen saapui noin 70 asiasta kiinnostunutta asukasta.

Tavoite vuoden 2014 lopussa

Osuuskunta jättää investointitukianomuksen huhtikuun loppuun mennessä.

Päätös saataneen jo toukokuussa, minkä jälkeen edessä on rakentamis- ja kustannuslaskelmien laatiminen, sitovien sopimusten tekeminen hankkeeseen lähtevien talouksien ja yritysten kanssa sekä urakan kilpailuttaminen.

– Tarkoitus on, että valmista tulee vuoden 2014 loppuun mennessä. (HäSa)