Kanta-Häme

Tuuloksen kirjastoa esitetään lakkautettavaksi

Tuuloksen kirjasto on jälleen liipaisimella. Elämänlaatulautakunta käsittelee tilaajajohtaja Markku Rimpelän esitystä lakkauttamisesta ensi viikolla.

Esitys on, että kirjasto lakkautettaisiin elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Myös kiinteistön vuokrasopimus on irtisanottaisiin.

Tuuloksen kirjasto toimii Linnan Tilapalveluiden omistamassa kiinteistössä. Lakkauttamisen ansiosta kaupunki on laskenut säästävänsä vuositasolla henkilöstö- ja tilakuluissa sekä aineistomäärärahoissa yhteensä korkeintaan 50 000 euroa.

Kirjastopalveluiden saatavuus Tuuloksen alueella voitaisiin esityksen mukaan turvata kirjastoautoverkkoa kehittämällä. Kirjastoauto voisi toimia muun muassa netin kautta varatun aineiston noutopaikkana. Myös auton reittiä on suunniteltu kulkevan esimerkiksi Tuuloksen koulun kautta.

Niin ikään Rengon kirjastolle suunniteltiin viime syksyn aikana uutta sijaintia koulukeskuksen yhteyteen. Nyt esityksenä on, että kirjaston siirtämisestä luovuttaisiin.

Suunnitelmat kirjaston siirtämisestä koulukeskukseen ovat herättäneet asukkaissa vastarintaa, eikä se myöskään toisi merkittäviä säästöjä tilakuluihin.

Lautakunta päättää asiasta ensi maanantaina. (HäSa)

 

Juttua korjattu ja täydennetty 6.3.2015: Kyseessä esitys, josta päätetään ensi maanantaina.

Päivän lehti

6.4.2020