Kanta-Häme Hämeenlinna

Tuuloksessa huuhdellaan vesijohtoja

Kuva: Markku Tanni = MT
Kuva: Markku Tanni = MT

Tuuloksen Syrjäntaan vesijohtoverkostoa huuhdellaan tiistaina 21.5. klo 12-16 ja keskiviikkona 22.5. klo 8-16. Vesijohtoveden paine on tällöin normaalia alempi myös Mäntynummen alueella.

Lisäksi maanantaina alkanut huuhtelu jatkuu tiistaina kello 8–16 Tuuloksen Lakkolassa ja Teurossa.

HS-Veden mukaan vedenjakelu voi huuhtelun aikana keskeytyä lyhyeksi ajaksi tai paine voi olla normaalia matalampi. Vedessä saattaa esiintyä sameutta tai värivirhettä.

– Vettä kannattaa varata varastoon huuhtelun ajaksi. Emme suosittele vedenkäyttöä huuhtelun aikana, etteivät putkistosta irtoavat sakkaumat kulkeudu kiinteistön laitteisiin. Varsinkin pyykinpesua ei suositella huuhtelun aikana, vesihuoltoyhtiöstä neuvotaan.

Mikäli huuhtelun jälkeen esiintyy värivirhettä, HS-Vesi suosittelee juoksuttamaan vettä kiinteistöjen hanoista.

Asiasta on lähetetty myös tekstiviesti-ilmoitus vaikutusalueen kiinteistöille, joiden puhelinnumerot ovat HS-Veden tiedossa.

Vaikutusalueen voi tarkastaa häiriökartalta osoitteesta hsvesi.fi.