Kanta-Häme

Tyhjillään uinunutta Katajiston aluetta herätellään ulkoliikuntakeskukseksi

Aulangon Katajistoa herätellään jälleen henkiin. Linnan Kiinteistökehitys ja Fenix Ohjelmapalvelut oy ovat solmineet alueesta vuokrasopimuksen mallia 5+5 vuotta.

Noin 20 vuotta ohjelmatoimintaa järjestänyt yritys aikoo järjestää Katajistonrantaan ulkoiluaktiviteetteja ympäri vuoden.

Aulanko Outdoors -niminen konsepti keskittyy päiväohjelmien kautta lisäämään ulkopaikkakuntalaisten kiinnostusta Hämeenlinnaa kohtaan.

Tulevana kesänä Katajistossa pääsee sup-lautailemaan, melomaan, soutamaan kirkkoveneellä tai kurvailemaan puistometsässä ja lähiseudulla fat- ja kickbike-pyörillä.

Vuokrattavaan ja ohjatuilla tunneilla käytettävään välineistöön yrittäjäpariskunta Jyri ja Kirsi Reinikka on satsannut noin 100 000 euroa.

– Karkeasti jaettuna juhannuksesta elokuuhun alueella järjestetään ulkoiluliikuntaa kaupunkilaisille ja matkailijoille. Syksystä kevääseen pidetään yrityksille muun muassa tyky-päiviä.

Katajiston kartanoa Reinikat ovat kaavailleet vuokrakäyttöön. Alueen keltaista päärakennusta on kunnostettu jo pari viikkoa.

– Ravintolatilaa ei tule, mutta ruuantekovalmiudet säästetään. Ruokailu järjestetään tilaisuuksiin catering-palveluina, jonka saralla meillä on muutamia vakiintuneita yhteistyökumppaneita, Reinikat kertovat.

Katajistonrannan punaiseen huoltorakennukseen on haettu jo purkulupa.

– Leirintäaluetta ja karavaanaripalveluita ei jatketa, mutta emme myöskään käännytä telttailijoita Katajistosta esimerkiksi Gunnareiden keikkaviikonloppuna heinäkuussa.

Myös mökit pysyvät ainakin toistaiseksi. Jatkossa niitä kutsutaan retkeilymajoiksi.

– Luontoliikunnan ja ohjatut retket täydentyvät edullisilla majoituspalveluilla. Kaikki eivät kaipaa hotellihuonetta, Jyri Reinikka sanoo.

Kirsi Reinikan mukaan tapahtumalato menee uusiksi. Myös legendaarinen olympiasauna kunnostetaan talvikäyttöä varten.

– Tarkoituksena on laittaa alue peruskuntoon kesän alkuun mennessä. Viimeistään juhannuksen jälkeen yksityismatkailun infra on kunnossa.

Niin vuokralaisella kuin vuokranantajallakin on edessä isot investoinnit alueen kehittämiseksi.

Linnan Kiinteistökehityksen kehityspäällikkö Ari Mieltyn mukaan kokonaiskustannukset voivat kivuta satoihin tuhansiin euroihin.

– Karkeasti se menee puoliksi. Me satsaamme viemäröinnin, pumppujen ja päärakennuksen ilmastoinnin uusimisen, Mielty kertoo.

Mieltyn mukaan Aulangolla on nyt paljon potentiaalia, kun yrittäjät on saatu nyt Heikkilän alueen lisäksi Katajistoon.

– Myös voimakkaasti kasvavat vierailijaluvut, lähes puoli miljoonaa, tietävät hyvää myös jatkokehittämiselle ja uusille investoinneille. HäSa