Kanta-Häme

Työ Suomessa on mycket bra

Vietnamilaissisarukset Tran Thi Huu Chi, Tran Thi Huu ha ja Tran Thi Huu Suong hoitavat kurkuntaimia Närpiössä Pohjanmaalla Jan-Erik Siggin perheen omistamalla kasvihuoneella. Toukokuinen päivä on kylmän sateinen, mutta sisällä on 25 astetta lämmintä.

– Tykkään työstäni ja tykkään olla Suomessa. Sisareni vinkkasi minulle tästä työpaikasta, kertoo ruotsiksi 24-vuotias Huu Chi, joka on ollut kasvihuoneella töissä vuoden.

Sisar on 46-vuotias Huu Ha, joka tuli Suomen Lappiin pakolaisena Hong Kongin leiriltä 1993. Pari vuotta myöhemmin hän muutti Närpiöön. Hän on ollut naimisissa, mutta eronnut. Kolmesta tyttärestä kaksi asuu Närpiössä ja yksi on muuttanut Vaasaan.

– Täällä on kaikki erinomaisesti. Palkka on mycket bra (oikein hyvä), on lomaa ja työnantaja on kiltti, selittää hän innostuneena ruotsiksi ja kyselee, koska juttu tulee lehteen.

Bosnialaismies Becic Ekrem työntää kurkunlehtiä täynnä olevaa vaunua edellään ja pyyhkäisee otsasta hikeä käsivarteensa.

– Olen ollut täällä seitsemän vuotta ja olen mycket nöjd (hyvin tyytyväinen). Vaimonikin on täällä töissä, ja ostimme juuri talon.

Tuhannet kullanväriset keinovalot valaisevat liki seitsemän hehtaarin tiloja.

Siggin perheen omistama kasvihuone on tiettävästi Suomen suurin ja merkittävä myös Euroopan mittakaavassa. Tila tuottaa kurkkuja 13 miljoonaa kiloa vuodessa, eli noin joka kolmas Suomessa myyty kurkku tulee Siggiltä.

Kasvihuoneilla on töissä liki 100 ihmistä, ja heistä 85 on ulkomaalaissyntyisiä: bosnialaisia, vietnamilaisia, thaimaalaisia, liettulaisia ja filippiiniläisiä. Naisia ja miehiä on suunnilleen saman verran.

– Olemme hyvin tyytyväisiä ulkomaalaisiin, eikä meillä ole ollut heidän kanssaan vaikeuksia. Ainoita ongelmia ovat kieliongelmat, mutta tulkkeja löytyy. Meillä oli täällä juuri Sydmed-yhtiön lääkäreitä tekemässä työterveystarkastuksia, ja paikalla oli esimerkiksi vietnamin kielen tulkki, kertoo myyntipäällikkö Jan-Anders Lundenius, joka tuntuu olevan pääomistaja Jan-Erik Siggin oikea käsi.

Ensimmäiset ulkomaalaistyöntekijät tulivat Siggille noin kymmenen vuotta sitten.

– Silloin oli pulaa kotimaisista tekijöistä ja erityisesti sesonkityövoimasta. Kasvihuoneet toimivat siihen aikaan vain keväästä syksyyn, mutta nykyään tämä on täysin ympärivuotista, Jan-Erik Sigg muistelee.

Ulkomaalaiset ovat tulleet paljolti niin, että ensimmäisinä saapuneet ovat vinkanneet työmahdollisuuksista sukulaisilleen ja tuttavilleen.

Siggilläkin on töissä kokonaisia perheitä, jotka ovat asettuneet paikkakunnalle pysyvästi. Osa lähettää Suomesta rahaa sukulaisilleen. Heidän työehtonsa ovat samat kuin suomalaisilla. Palkka on vähintään minimipalkka, mikä tarkoittaa vähän yli kahdeksan euroa tunnilta. Osalle maksetaan paremmin. Viranomaiset seuraavat palkkausta ja työoloja, joten lakien mukaan toimitaan.

– Työ on fyysisesti ehkä vähän raskasta, ja se on sitä yhtä ja samaa koko ajan. Mutta olosuhteet ovat mukavat, kun on lämmintä, Jan-Erik Sigg naurahtaa.
Lundenius lisää, että ulkomaalaiset ovat ahkeraa väkeä ja vaihtuvuus pientä.

– Joka aamu täällä on samat naamat vastassa ja aina yhtä iloisina. Joskus, kun tulee pienempi sato ja työt lopetetaan aiemmin, he tulevat ihan kysymään, olisiko lisää tekemistä.

Ilman ulkomaalaisia moni kasvihuone joutuisi supistamaan toimintaansa tai jopa lopettamaan. Siggitkin ovat hakeneet monta kertaa kotimaista työvoimaa työvoimatoimiston kautta, mutta huonolla menestyksellä.

– Kasvihuone tarvitsee toimiakseen vettä ja työväkeä. Vettä meillä on, ja juuri nyt ei ole myöskään työvoimaongelmia. Kesäisin täällä tapaa olla 10–15 paikallista koululaista, Sigg kertoo.

Nykylakeja työvoiman hankinnasta EU:n ulkopuolelta hän pitää hieman byrokraattisina, mutta toimivina.

– Meidän papereimme pitää olla kunnossa samoin kuin heidän, jotka tänne tulevat. Kyllä tämä systeemi meille sopii, Lundenius ja Sigg sanovat.

Missään tapauksessa he eivät halua, että työvoiman saatavuutta hankaloitetaan. Tarkoitus on ensi vuonna laajentaa ja ryhtyä viljelemään kurkkujen rinnalla tomaatteja. Silloin tarvitaan lisää väkeä.

– Mitä me sitten teemme, jos ei Suomesta löydy työvoimaa ja haluamme laajentaa? Kyllähän työttömiä on, mutta se on nähty, etteivät he hae tällaisiin paikkoihin, eikä tätä työtä voi koneilla hoitaa.

Mitä jos nostaisitte palkat 3 000 euroon kuukaudelta?

– Ei tämä sitten enää kannata.

Vitali Gumeniuk, 28, tuli satakuntalaiselle karjatilalle maataloustyöharjoitteluun kolme ja puoli vuotta sitten. Ukrainalaisella on ollut Suomen työmarkkinoilla kysyntää.

Ensin työharjoittelutila palkkasi hänet, ja vuosi sitten mies siirtyi Etelä-Pohjanmaan puolelle eräälle toiselle maatilalle. Hommiin kuuluvat normaalit karjatilan työt, pääasiassa lehmien ruokkiminen ja lypsäminen. Samalla tilalla on töissä hänen veljensä, ja miehet pitävät toinen toisistaan huolta.

Gumeniuk ei ole törmännyt Suomessa rasismiin tai edes ”miksi tulit tänne töihin” -puheisiin. Tosiasia on kuitenkin se, että maatiloille on vaikea saada pysyvää suomalaista työvoimaa. Gumeniukilla on elokuuhun saakka voimassa oleva työperäinen oleskelulupa, ja jatkolupa näyttää aika varmalta.

– Ollaan rehellisiä. Voi olla, että vien joltakin suomalaiselta työpaikan, mutta toisaalta suomalaisilla on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia hankkiutua muihin, paremmin palkattuihin töihin kuin minulla.

Ukrainassa töitä ei tällä hetkellä ole, ja maasta virtaa väkeä länsimaiden työmarkkinoille.

– Näillä näkymin aion pysyä Suomessa toistaiseksi. Olen ollut täällä tyytyväinen kaikkeen: työpaikkaani, palkkaani ja siihen, että minulla on nyt perhekin täällä. Suomi on minulle kuin toinen kotimaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa palaamme Ukrainaan.

Gumeniukin vaimo Dina, 23, on ammatiltaan hammashoitaja, ja pariskunnalle syntyi joulun alla tyttövauva, Lesja. Dina hoitaa toistaiseksi vauvaa kotona ja aikoo mennä suomen kielen kursseille. Työllistyminen hammashoitajana on hyvin mahdollista. Ainoa ongelma on kielitaito. Vapaa-aikoina perhe opetteleekin suomea kirjoista ja internetistä.

Työnantajien kanssa Vitali Gumeniukilla ei ole ollut ongelmia, ja hän pitää heitä ystävinään.

– He ovat auttaneet meitä todella paljon paperiasioissa ja muutenkin. Samoin paikallisen kansainvälisyyskeskuksen väki ja ukrainalaiset ystävämme.

Gumeniuk on taitava lypsynkarjankasvattaja ja tietää, kuinka lehmistä saadaan irti paras tuotto. Hänen haaveenaan on omistaa oma maatila. Sitä ennen hän aikoo parantaa kielitaitoaan ja opiskella alaa lisää.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic