Kanta-Häme

Työkokeilussa auki kymmeniä paikkoja

Hämeenlinna

Vuoden alusta kesäkuun loppuun on tehty 119 työkokeilusopimusta, kun vastaava luku oli viime vuonna 59.

Kaupunki on lisännyt työttömille työnhakijoille tarkoitettujen työkokeilupaikkojen määrää useissa yksiköissään.

Tällä hetkellä kaupungilla on avoinna työkokeilupaikkoja nelisenkymmentä.

Kaupungilla on perinteisesti ollut työkokeilupaikkoja esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa ja Linnan Infralla.

UUSINA PAIKKOINA ovat olleet muiden muassa kehitysvammaisten päivätoiminta ja asumispalvelut, Linnan lomituspalvelut sekä hallintopalvelut.

– Osa työkokeilijoista on vasta etsiytymässä oikealle alalle, osa taas tulee päivittämään vanhoja taitojaan joidenkin vuosien tauon jälkeen, kertoo työkokeilukoordinaattori Anne Tapaila.

Keväästä alkaen www.tyonpaikka.fi -nettisivustolla on ollut runsaasti työkokeilupaikkoja, mutta myös palkkatukipaikkoja ja kuntouttavan työtoiminnan paikkoja.

KAUPUNGIN LISÄKSI sivustolla paikkoja tarjoavat myös alueen yhdistykset ja kolmannen sektorin toimijat.

Erilaisia paikkoja on avoinna vajaa kahdeksankymmentä.

Elokuussa avautuu lisää työkokeilupaikkoja esimerkiksi alakouluissa.

– Jos opiskelupaikka on jäänyt saamatta, kannattaa hakea työkokeilupaikkaa, Tapaila kannustaa.

– Työkokeilussa hankittu tietotaito uudelta alalta on hyödyksi pääsykokeissa.

KEVÄÄN YLIOPPILAAT välttävät viiden kuukauden pituisen karenssin työmarkkinatukeen aloittamalla työkokeilun.

Tapaila sanoo, ettei työkokeilu ole vain nuorten juttu, sillä vähän vanhemmatkin joutuvat syystä tai toisesta vaihtamaan alaa.

– Työkokeilun kautta voi kokeilla miltä se uusi unelmien ala oikeasti tuntuu.

Työkokeiluun osallistuvalle maksetaan työttömyyskorvausta.

Päivän lehti

3.4.2020