Kanta-Häme

Työn alla ketterä ja suuri

– Pitkässä juoksussa tavoitteena on, että olemme kaikissa liiketoiminnoissa ja kaikissa asiakasryhmissä Suomen ykkönen, Pohjola Pankin toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.

– Haasteita pitää olla. Nousu ykköseksi kaikissa ryhmissä on täysin mahdollista. Vahinkovakuutuksessa olemme jo nousseet ykköseksi.

OP-Pohjolan tarkoituksena on vetää Pohjola Pankki (entinen OKO) pörssistä syksyn aikana. Käynnissä on loppujen osakkeiden lunastusmenettely. Helsingin OP ja Pohjola Pankki yhdistetään, mistä syntyy uusi suurpankki pääkaupunkiseudulle.

– Tärkeintä kuitenkin on, että palaamme juurillemme puhtaasti asiakasomisteiseksi ryhmäksi.

Rakenne…oli vaikea

Osuuspankit listasivat ryhmän liikepankin OKO:n pörssiin vuonna 1989. Pölönen ei nimitä ryhmän rakennetta ristiriitaiseksi, mutta hänen mielestään voi kysyä, onko Pohjola aito pörssiyhtiö.

– Ryhmämme rakenne ei ole ollut helppo asiakkaalle eikä sijoittajalle.

OP-Pohjola-ryhmän liiketoimintaa johdetaan jatkossa kolmen liiketoiminnan, pankkitoiminnan, vahinkovakuutuksen ja varainhoidon, kautta. Pölösen johtoon siirtyy ryhmän pankkiliiketoiminta.

– Haemme liiketoimintaan ketteryyttä. Haluamme läpinäkyvyyttä. Päätöksenteon on sujuttava yksinkertaisesti ja nopeasti.

Ryhmän ylin päättävä elin on hallintoneuvosto. Johtokunnan, johon liiketoimintajohtajat kuuluvat, tehtävänä on ohjata ja valvoa liiketoimintaa.

– Rakenneuudistus osaltaan pienentää kynnystä osuuspankkien ja Pohjolan välillä, Pölönen sanoo.

OP-Pohjola on suurin yksityisasiakkaiden pankki, mutta suurten yritysten rahoituksen euromäärissä se on Nordeaa jäljessä.

– Tuloksen tekeminen on asiakasomisteisen ryhmän keino kasvattaa vakavaraisuutta. Haluamme kasvaa ja kasvun rahoittamiseksi tarvitsemme pääomaa, Pölönen määrittelee tulostavoitteen.

Pankin on…oltava vahva

OP-Pohjola-ryhmä toimii yhteisvastuullisesti. Ryhmän luottoluokitus on AA-. Pölönen ilmoittaa tavoitteeksi, että ryhmä säilyttää tämän luokituksen.

– Pankin pitääkin olla vahva. Olemme tehneet jo vuosia itsellemme stressitestejä. Meidän on varauduttava nykyistäkin huonompaan kansantalouden tilaan.

Pölösen mukaan pankin ulkoisessa ympäristössä on koko ajan muutoksia. Häntä mietityttää kansantalous, jossa tehdään erittäin vähän investointeja ja kasvu on hidasta. Hän ihmettelee, miten hyvinvointivaltio saadaan ylläpidettyä.

– Me olemme oppineet elämään tässä muuttuvassa ympäristössä. Pankin on sopeuduttava. Epävarmassa toimintaympäristössä pitää olla joustavuutta.

Pankkien rakenteet ovat jälleen muutoksessa. Kenttä näyttää erilaiselta kuin viisi vuotta sitten. Pölönen ei kuitenkaan lähde arvailemaan, millaiseksi rakenteet muuttuvat.

– On isoja vahvempia toimijoita ja pieniä toimijoita, hän sanoo. (HäSa)