Kanta-Häme

Työpaikoilla alkoi ripeä vallan uusjako

Työelämässä on meneillään vallankumous. Tuloaan tekevät päätösvaltaa mielellään jakavat ihmissuhdejohtajat, työpsykologian tohtori Helena Åhman sanoo. Palkitussa lemmikkieläinten tarvikekaupassa päätöksentekijöitä ovat myös työntekijät. Toimitusjohtaja Mika Sutinen kokee olevansa pelikentän isännöitsijä.

Tuoreen esikoisdekkarinsa ensimmäisellä sivulla tietokirjailija, työpsykologian tohtori Helena Åhman tappaa suomalaisen yritysjohtajan. Mies löytyy kuolleena Highgaten hautausmaalta Lontoosta. Onko jännitysromaani Vallan varjo (Suomen Liikekirjat) suomalaista johtajuutta tutkineen asiantuntijan pirullinen, irvokas vitsi? 

Åhman purskahtaa nauruun.

– Ei todellakaan! Tykkään työstäni, ja olen saanut tehdä sitä ihan loistavien tyyppien kanssa.

Suomalainen johtajuus ja ihmismieli ovat olleet vuosia tamperelaislähtöisen Åhmanin tärkeimpiä tutkimuskohteita. Hän on tavannut kasvotusten kymmeniä yritysjohtajia ja bisnesvaikuttajia, ja saanut heidät paljastamaan heikkoutensa.

Esimerkiksi tehdessään haastatteluja Kari Neilimon kanssa kirjoittamaansa Johtajien tabut -kirjaan Åhman sai kuulla yllättäviä tunnustuksia.

– Johtajat kertoivat, etteivät voi puhua työpaikoillaan ääneen esimerkiksi siitä, että valta muuttaa ihmistä. Joistakin tulee oman edun tavoittelijoita ja toisista entistä tarkemmin eettisiä arvojaan vaalivia.

Valta on rahaakin suurempi tabu. Harva päättäjä myönsi, että päätöksentekoonkin voi jäädä koukkuun. 

– Jotkut sanoivat, että ei sitä oikein kehtaa sanoa ääneen, mutta vallasta voi myös nauttia. Osa koki, ettei koe valtaa, vaan valtavaa vastuuta.

Yritysten vallankäytön tavoissa on meneillään suuri murroskausi. Etiikkaansa ja arvomaailmaansa pohtivien johtajien joukko on kasvanut yhä suuremmaksi.

Muutos heijastuu työpaikkojen ilmapiiriin. Työntekijät eivät ole immuuneja sille, millainen ihminen heitä johtaa ja miten.

– Se, että johtajat muuttuvat, muuttaa myös ihmisiä heidän ympärillään.

Åhmanin mukaan nyt kysyntää on päälliköille, joilla on tilannetajua ja herkkyyttä haistaa ilmapiirimuutoksia ja reagoida niihin nopeasti. Empaattisuudestakaan ei ole haittaa.

– Yhä enemmän mennään ihmissuhdejohtajuuden suuntaan. Johtajan on osattava toimia vuorovaikutuksessa, ymmärrettävä ihmisiä ja kyettävä luomaan tunnesiteitä. Keskustelevia johtajia onkin yhä enemmän.

Työpsykologin mukaan viisas johtaja ymmärtää, ettei herkkyys nakerra päätösvaltaa eikä vie arvoa asiaosaamiselta.

– Johtajan on oltava luja, mutta herkkä. Silloin hän saa kaupan päälle tilannetajun, ja todennäköisesti myös karisman. Jos johtaja on pelkästään kova tyyppi, hän on kuin seiniin törmäilevä norsu lasikaapissa, Åhman naurahtaa.

Uudessa, sosiaalisia taitoja ihannoivassa työkulttuurissa valtaa siirretään entistä herkemmin päällikkötasolta työnjohdolle ja työntekijöille.

– Meille on tullut jaetun vallankäytön organisaatioita, joissa toimitusjohtaja sanoo, ettei haluakaan tehdä päätöksiä ja jakaa valtaa muille. Se on uusi ilmiö. 

Tunnetuimpia vallanjakajia ovat it-firmat, mainostoimistot ja luovista huippukokeistaan tunnetut ravintolat. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät ole ainoita vallanjakajia.

Yksi esimerkki saattaa yllättää: Pohjoismaiden suurin lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri. Great Place to Work Finlandin jokavuotisessa tutkimuksessa vuoden parhaaksi työpaikaksi valitun yhtiön toimitusjohtaja Mika Sutinen korostaa tiimityön tärkeyttä.

Pomo Vantaalla ei edes halua päättää kaikkea maakuntamyymälöiden puolesta.

– Olemme firmana varmaankin aika poikkeava, koska otamme henkilökunnan voimakkaasti mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, Sutinen arvelee.

Strategia näyttäisi kannattavan. Yhtiön johtoon vuonna 2010 tulleen Sutisen aikana liikevaihto on noussut keskimäärin kahdenkymmenen prosentin vuositahtia. 

Mullistus suomalaisessa johtamiskulttuurissa on niin suuri, etteivät kaikki pysy kärryillä. Vaikeinta on Åhmanin mukaan vanhan ajan autoritaarisilla vallanpitäjillä.

Toimitusjohtajana eri yhtiöissä parikymmentä vuotta toiminut Mika Sutinenkin on joutunut tarkastamaan käsityksiään.

– Kolmekymppisenä olin sitä mieltä, että olen itse paras asiantuntija kaikissa asioissa. Vuosien varrella olen päivittänyt käsityksiäni. Johtajan ja asiantuntijan ammattitaito ovat aivan eri asioita.

Sutinen huomauttaa, ettei bisnesmaailmassa enää kukaan kuvittele yritysjohdon asiantuntijuutta ainoaksi oikeaksi.

– Kun johto vapauttaa itsensä kaikkien alojen asiantuntijaharhasta, johtamisesta tulee aiempaa helpompaa. Eivät työntekijätkään odota, että johtaja osaa heidän työnsä paremmin kuin he itse.

Kuinka mukavaa niin ajattelevalle esimiehelle olisi työskennellä?

Oman roolinsa Sutinen on miettinyt uusiksi:

– Tietyllä tavalla olen firman isännöitsijä, joka pitää pelikentän kunnossa ja huolehtii siitä, että ihmiset voivat tehdä tulosta tuottavaa työtä.

Miten sitten isännöitsijä käsittelee jokaisella pelikentällä joskus riehuvan häirikön, konfliktin?

– Vastaus on kysymyksessä. Monessa organisaatiossa konflikteja mennään piiloon. Meillä ne käsitellään heti.

Päätöksenteon huipulle etsitään nykyään hyviä tyyppejä, joiden henkinen kantti kestää muutospaineita ja kielenkäyttö julkista kritiikkiä. Pomon on perusteltava päätöksiään maailmalle, jossa vallankäyttöä vartioi media. Virheliikkeet tulevat ilmi helposti, eikä niistä vaieta.

– Elämme läpinäkyvämmässä ja muuttuvammassa maailmassa kuin koskaan aiemmin. Tosi moni miettii sitä, haluaako ottaa vastaan tehtävän, johon liittyy vallan lisäksi julkisuutta. Moni päättää, ettei halua, Helena Åhman toteaa.

Miksi joistakin tulee vallan väärinkäyttäjiä silläkin uhalla, että media tekee heistä silppua? Åhmanin mielestä syytä voi etsiä ympäristön sokeuttavasta vaikutuksesta.

– Jos organisaatiossa kaikki johtajat kahmivat etuja, se alkaa vaikuttaa normaalilta. Riski lipsahtaa väärälle puolelle kasvaa, jos johtaja ei ole sinut omien arvojensa, motiiviensa ja ajattelunsa kanssa.

Edustaako nuori polvi sitten edeltäjiään kehityskelpoisempaa, auktoriteettiuskosta vapaata johtaja-ainesta? Åhmanin mielestä nuoret osaavat ainakin kommunikoida luontevasti sähköisillä viestimillä.

– Se on hyvä niin kauan kuin kommunikointi ei käänny pelkästään virtuaaliseksi.

Enää puhelimet eivät toimistoissa soi. Meilailusta, chattailusta, skypettämisestä ja somettamisesta on tullut nopeasti työpaikkojen arkea.

Lemmikkieläintarvikekauppa Mustissa ja Mirrissä yhtiön sisäiset sähköiset viestintäkanavat ja Facebook valjastettiin hyötykäyttöön jo kauan sitten.

– Käytämme niitä esimerkiksi pikagallupeihin ja sisäiseen perustutkimukseen. Eihän kaikkea tarvitse tehdä kokouksissa, Sutinen huomauttaa.

Perinteisesti on ajateltu, että työpaikan vallanpitäjiä ovat ainoastaan päälliköt. Åhman muistuttaa, että työyhteisössä jokainen on vallankäyttäjä. Työntekijä päättää ainakin ajatuksistaan, tunteistaan, asenteistaan ja käytöksestään.

– Jokainen voi itse valita, kuka saa käyttää valtaa omaan elämään, Åhman huomauttaa.

Työpsykologi tunnustaa realiteetit. Työntekijästä voi tuntua siltä, ettei valinnanvaraa ole. Päsmäröivää esimiestä tai ilkeilevää kollegaa ei pääse pakoon, ellei lähde itse.

– Kun joku käyttää valtaa väärin, täytyy miettiä, alistuuko siihen vai ei. Uskallus nostaa esille epäkohtia on myös valinta.

Pelkän intuition ohjaamana ei Åhmanin mukaan kannattaisi toimia. Irtisanoutuminen ei ehkä olekaan oikea ratkaisu ongelmiin.

– Intuitio on tärkeä ajattelun laji, mutta se voi olla myös väärässä. Se saattaa sekoittua omiin traumoihin tai toiveisiin.

Åhman myöntää, että hänen käsityksensä suomalaisista työyhteisöistä on myönteisesti värittynyt. Työpsykologi uskoo sen johtuvan sparraustyöstään yrityksissä, jotka keskittyvät työilmapiirinsä parantamiseen.

Ihmismielestä Åhman on luennoinut myös Aalto-yliopistossa ja New York Universityssä Yhdysvalloissa.

– Mitä kauemmaksi Suomesta mennään, sitä paremmalta johtaminen meillä näyttää, hän hymyilee.

Yhdysvaltain presidenttikampanjaa kiinnostuneena seuranneen Åhmanin mielestä Donald Trump on mainio esimerkki yleismaailmallisesta, kovapintaisesta ja tunteisiin vetoavasta vallankäytöstä.

– Itsevarmalla käytöksellä ja tunnekoukkuja käyttämällä, voi saada ihmiset uskomaan asiaansa. Silloin faktoilla ei enää muuteta mielipiteitä.

Lemmikkitarvikeketju Mustin ja Mirrin myymälässä Vaasassa myymäläpäällikkö Kirsi Vornanen myyjätiimeineen valmistautuu yhtiön koulutustilaisuuteen. Vornanen vakuuttaa, ettei toimitusjohtaja Sutinen ole liioitellut alaistensa valtuuksia.

– Saamme tehdä itsenäisiä päätöksiä. Kaikesta ei tarvitse soittaa pääkonttoriin, Vornanen sanoo.

Se kohottaa työtyytyväisyyttä.

– Meidän naisporukallamme on huumorintajua ja hyvä tiimihenki. Osaamme lukea myös toistemme sanatonta viestintää. Joskus olemme tosin kaivanneet sitä miestäkin mukaan, Vornanen nauraa.

Myyjä Tina Korpela huomauttaa, että firmassa arvostetaan myös eläinrakkautta. Myyjien lemmikkivalikoima ulottuu kissoista ja koirista papukaijoihin ja fretteihin.

– Eläintuntemuksesta on hyötyä asiakaspalvelussa, Korpela myöntää.

Kokemusasiantuntijuutta siis on. Sitä on tosin myös Mika Sutisella. Kotona Kuopiossa Sutista odottaa kääpiösnautseri.

Entäpä Helena Åhman? Hän kiirehtii kotiinsa saksanpaimenkoiran pennun luokse. 

– Pieni koiranpentu pakottaa olemaan läsnä hetkessä ja keskittymään. Ne ovat tärkeitä taitoja, joita meidän kiirekulttuurissa elävien ihmisten pitäisi oppia eläimiltä, Åhman huomauttaa.