Kanta-Häme

Työrauha löytyi Etelämantereelta

Kesä on jättänyt jälkensä ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvolan ruskettuneisiin kasvoihin; takana ei ole perinteinen etelänmatka, vaan kahden ja puolen kuukauden tutkimusreissu Etelämantereella. Siellä kesä tarkoittaa melkeinpä suomalaista kevättalvea. Päivällä, auringon paistaessa, lämpötila saattaa nousta pariin pakkasasteeseen, yöllä elohopea saattaa painua 20 asteeseen.
 
Haastattelupäivänä Arvola on saapunut työpaikalleen, Lammin biologiselle asemalle, hiihtäen. Kotoa työpaikalle kertyy matkaa viitisen kilometriä.
 
Tuulen voima yllätti
Sukset olivat mukana myös Etelämantereella. Siellä hiihtokerrat jäivät kuitenkin kolmeen, sillä jäätikkö ja hyinen tuuli eivät luo hiihtäjälle niitä otollisimpia olosuhteita.
 
Pahimmillaan tuuli saattoi yltyä jopa 30 metriä sekunnissa puhaltavaksi puhuriksi. Silloin muutamien metrien taittaminen konttien muodostamalla tutkimusasemalla oli työn ja tuskan takana.
 
– Vaikka reissua varten sai paljon treeniä ja koulutusta, yllätti moni asia paikan päällä. Monesti joutui toteamaan, että ei mielikuvitus riittänyt tällaiseen, Arvola sanoo.
 
Yksi yllättäjistä oli se, millaisella vauhdilla hurjana puhaltava tuuli kinostaa lunta.
 
Pari vuotta sitten suomalaisten Nasu-ajoneuvo hajosi kesken matkan rinteeseen. Ajoneuvoa ei saatu liikkeelle eikä siksi kuljetettua tutkimusasemalle. Tutkimusasema tyhjennettiin ja kun väki kymmenen kuukauden päästä palasi paikalle, löytyi Nasu pitkien etsintöjen jälkeen yli seitsemän metrin syvyyteen hautautuneena.
 
Jää nielaisee jopa tutkimusaseman
Suomalaisten tutkimusasemaa lumi ja jäätikkö eivät sentään pääse nielaisemaan, sillä asema on rakennettu kalliolle, vuoren rinteeseen. Toisin on saksalaisten laita, jotka ovat rakentaneet oman asemansa jäätikölle – kerran toisensa jälkeen.
 
– Heillä taitaa olla jo neljäs tutkimusasema siellä menossa. Aikaisemmat ovat hautautuneet lumeen ja vajonneet sen jälkeen hitaasti jäähän. Asemien elinikä taitaa olla kymmenen vuoden tietämillä. Nykyinen saksalaisen asema on sellainen, jota ruuvataan päivittäin ylöspäin.
 
– Jos kaikki jäät sulaisivat suomalaisten tutkimusaseman ympäriltä, olisi asema meren rannalla.
 
Taivaallinen rauha
Etelämantereelta professori Arvola löysi täydellisen työrauhan. Suomalaisryhmä, johon kuului 8 tutkijan lisäksi 5 hengen logistiikkaporukka, työskenteli käytännössä kuutena päivänä viikossa.
 
Kun sähköpostit ja puhelimet eivät häirinneet, eikä ympäristö liiemmin tarjonnut houkutuksia, oli työhön helppo uppoutua. Rytmiä päiville antoivat lähinnä yhteiset ruokailut ja illanvietot saunomisineen. Muuten Arvola teki lähinnä töitä – aina aamusta lähes puolille öin saakka.
 
– Se vapauttaa aivan jumalattoman määrän energiaa, kun sähköpostit eivät kulje, kukaan ei tavoittele puhelimella eikä uutisia kuule. Vaikka tehtiin pitkää työpäivää, ei väsyttänyt ollenkaan. Kotona olisi ollut sellaisten päivien jälkeen aivan puhki, Arvola sanoo.
 
Seuraava retki suunnitteilla
Mutta miksi lähteä tekemään tutkimusta Etelämantereelle asti?
 
– Ääripäiden tutkiminen auttaa ymmärtämään keskimääräistäkin; se auttaa ymmärtämään jotain myös omasta elinympäristöstä. Se auttaa suhteuttamaan asioita.
 
Entäpä nyt, kun Etelämanner on koettu. Siinteleekö silmissä jo seuraava kohde?
 
– Sisä-Mongoliaan voisi seuraavaksi ehkä lähteä, sielläkin on järviä. Tällaista retkeä on vähän suunniteltukin, mutta vaimolle en ole vielä asiasta kertonut, Arvola hymyilee. (HäSa)
 
 

Näytteet vasta matkalla Suomeen

Tähän saakka suomalaiset ovat tehneet Aboalla lähinnä ilmatieteellistä sekä jonkun verran seismologista tutkimusta.
 
Ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvola on ensimmäinen suomalaisten tutkimusasemalla työskennellyt biologi. Hänen tutkimuskohteitaan ovat Etelämantereen jäätikköjärvet, joita auringon säteilyenergia synnyttää kirkkaan sinisillä jääalueilla jään sisälle.
 
Kohteista Arvola keräsi tutkimusparinsa, lumi- ja jäätutkimukseen erikoistuneen geofysiikan professorin Matti Leppärannan kanssa näytteitä. Näytteitä kerättiin myös Suomessa työskenteleville molekyylibiologeille. Vaikka tutkijat ovat jo palanneet Suomeen, saapuvat näytteet vasta huhti- toukokuun tietämillä perille.
 
Niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, löytyi jään peittämältä Etelämantereelta myös muunlaisia vesistöjä.
 
– Siellä oli esimerkiksi pieniä kallioaltaita, jotka olivat täynnä elämää. On uskomatonta, miten karuakin karummasta ympäristöstä voi löytää erinomaisen tuottavia, yksinkertaisia ekosysteemejä, Arvola hämmästelee.
 
Etelämantereella oleva elämä onkin saanut sopeutua äärimmäisiin lämpötilanvaihteluihin. Jos ei jääaltaiden mikroskooppisen pientä elämää oteta lukuun, on Etelämanner muuten hiljainen paikka. Arvola laskee nähneensä kahden ja puolen kuukauden reissun aikana vain neljä lintulajia.