Kanta-Häme

Työttömille ja vähävaraisille ruokailu maanantaina

Hämeenlinnan ortodoksinen seurakunta järjestää tänä vuonna vielä kahdesti työttömille, vähävaraisille, opiskelijoille ja eläkeläisille tarkoitetun ruokailun.

Seuraavan kerran keittolounasta tarjotaan Kaurialassa sijaitsevassa seurakuntakodissa maanantaina 12.11. kello 15. Joulukuussa ruokailu on puolestaan maanantaina 10.12. kello 15.

Seurakuntakodin osoite on Matti Alangon katu 11.

Ruokailussa on vapaaehtoinen kahden euron maksu. Sillä saa keiton, leivän ja juoman. Tilaisuudessa ei ole ruuan alkusiunauksen lisäksi muuta hengellistä sisältöä.

Ortodoksinen seurakunta on syksyllä järjestänyt ruokailua kokeiluluontoisesti. Syyskuussa ruokailu keräsi 5-6 osallistujaa, lokakuussa jo kymmenkunta.

Projektikoordinaattori Henna Paasonen kertoo, että jos ruokailulla näyttää olevan tarvetta, niitä voidaan järjestää myös vastedes. (HäSa)

Päivän lehti

5.4.2020