Kanta-Häme

Tyttöjen murrosikä on varhaistunut, entä poikien?

Tytöillä on todettu selkeitä puberteetin varhaistumisen merkkejä. Murrosiän varhaistumisen syinä tytöillä pidetään muun muassa kemikaaleja ja ylipainoa.

Tyttöjen murrosikä alkaa keskimäärin 9–13-vuotiaana ja poikien murrosikä alkaa pari vuotta myöhemmin keskimäärin 10–14-vuotiaana.

Onko pojilla todettu samaa murrosiän varhaistumista kuin tytöillä, ylilääkäri, professori Taneli Raivio Hyksin Lastenklinikalta?

– On todettu. Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Euroopassa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että poikien murrosikä alkaa hieman aiempaa varhemmin.

– Esimerkiksi tanskalaisen tutkimuksen mukaan murrosiän alkuun liittyvä kivesten kasvu olisi varhaistunut noin kolmella kuukaudella 15 vuodessa.

– Suomessa näin tarkkaa tutkimusta asiasta ei ole tehty. Uusimmat väestöpohjaiset kasvuaineistot viittaavat kuitenkin siihen, että poikien murrosikä olisi maassamme jonkin verran varhentunut.

Miten murrosiän varhaistuminen pojilla ilmenee?

– Murrosiän käynnistyessä kivesten koko kasvaa ja lisääntyneen miessukupuolihormonierityksen seurauksena nuorelle voi ilmaantua häpykarvoitusta.

– Siemennesteen laatuun tai määrään murrosiän varhaistumisella ei ihmisellä ole osoitettu yhteyttä.

Pitäisikö varhaistuneen murrosiän syy selvittää?

– Ennenaikaisen murrosiän syy tulisi aina selvittää.

– Kyseessä voi olla aivan normaalisti kehittyvä nuori, joka on perinyt varhaisen kypsymisaikataulun vanhemmiltaan tai toisaalta taustalla voi olla hoitoa vaativa sairaus.

– Lisäksi esimerkiksi keskushermoston sädehoitoon liittyy lisääntynyt alttius murrosiän varhaiselle käynnistymiselle.

Askarruttaako jokin? Lähetä kysymys: teema@lannenmedia.fi

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic