Kanta-Häme

Tyynenä myrskyn silmässä

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on levollinen, vaikka viime viikkoina puoluejohto on julkisesti vaatinut häntä vaihdettavaksi kesken kauden.

– Jännitteitä on, mutta ei tilanne ole tulehtunut. Olen ihan hyvissä keskusteluväleissä puheenjohtajiston jäsenten kanssa.

Muun muassa varapuheenjohtajat Laura Peuhkuri ja Sauli Ahvenjärvi ovat ilmoittaneet, että puolue tarvitsee uuden puheenjohtajan ennen kevään eduskuntavaaleja.

Puoluekokous järjestetään vasta vaalien jälkeen, mutta nyt puuhataan sääntömuutosta, jonka avulla puheenjohtajavaali voitaisiin järjestää jo alkuvuodesta.

Räsänen valittiin kahden vuoden puheenjohtajapestiin viime kesän puoluekokouksessa.

– Sen tuen varassa aion työtä jatkaa. En pidä oikeana menettelynä sitä, että puheenjohtaja haluttaisiin vaihtaa kesken kauden.

Räsänen arvelee, että muutoshalu liittyy osittain eurovaaleihin. Sari Essayah menestyi, mutta ei mennyt läpi, koska vaaliliittoa ei saatu tehtyä.

– Varmasti yksi ajatus on, että imagoni olisi jollain tavalla leimautunut erilaisissa arvotaisteluissa ja keskusteluissa takavuosina, ja olisin siinä mielessä ryvettynyt, ministeri sanoo.

Räsäsen mielestä nyt eletään sellaisen arvomurroksen keskellä, joka vaikuttaa myös puolueen sisällä.

– Tulee kysymyksiä siitä, miten voimakkaasti voimme profiloitua omien arvojemme edustajaksi.

Ministeri kertoo kuitenkin saaneensa etenkin kentältä paljon tukea. Hän katsoo tilanteen olevan puolueen eliitin ja kentän välinen tilanne.

Tavoitteita saavutettu

Räsänen on tällä hetkellä tyytyväinen hallituksessa tehtyihin päätöksiin ja siihen, että kristillisdemokraatit on saanut läpi monia puolueelle tärkeitä asioita.

Lapsiperheille kohdistuvasta verovähennyksestä ministeri iloitsee. Vähennyksen malli selvinnee kuukauden sisällä.

Räsäsen mielestä voisi olla järkevää muotoilla verovähennys, joka olisi lapsikohtainen ja sillä kompensoitaisiin lapsilisäleikkausten vaikutuksia.

Rahankeräysluvista on myös käynnissä selvitys Räsäsen esityksestä.

– Pitäisi pyrkiä nykyisen kaltaisesta raskaasta lupamenettelystä tähän aikaan, vähennettäisiin byrokratiaa. Yksi vaihtoehto on ilmoituskäytäntö, jossa viranomainen seuraisi tilityksiä.

Muuten jäljellä oleva hallituskausi on lähinnä jo tehtyjen päätösten toteuttamista.

Räsänen on tyytyväinen myös siihen, että kristillisdemokraattien jo viime vaalien alla asettamat kaksi tavoitetta on saavutettu: nuorisotakuu ja vanhuspalvelulaki.

Mansikoita ja arkea

Ministeri lomailee kolme viikkoa, 20. heinäkuuta alkaen. Toiveissa on viettää arkea perheen kanssa kotona ja kesämökillä.

– Saunotaan, uidaan, grillataan, poimitaan marjoja. Toivon, että voisin leikkiä lastenlasten kanssa kotipihalla.

Räsäsellä ja hänen miehellään on viisi lasta ja kaksi lastenlasta. Yksi lapsista asuu vielä kotona, mutta kesänvietossa on mukana koko porukka.

Perheen lisäksi liikunta siintää ajatuksissa. Pyöräilyä, kävelyä, uimista ja ehkä hölkkääkin.

Yhdeksi perinteeksi on muodostunut perheen vierailu hengellisillä kesäjuhlilla. Perhe käy Kansanlähetyspäivillä, jotka järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä.

Toinen lähes jokakesäinen asia juontaa juurensa nuoruudesta.

– Aloitin nuorena tyttönä oman urani mansikanpoimijana, vietin niin kolme kesää. Siitä on jäänyt niin mukavat muistot, että mansikkapellolle haluaa aina palata.

Räsänen käykin lomapäivinä usein läheisellä mansikkatilalla poimimassa perheelle päivän mansikat miehensä tai jonkun lapsistaan kanssa.

Ministeri on kuitenkin ministeri lomallakin. Puhelinta ei voi sulkea.

– Olen tottunut siihen, kyllä se on elämäntapa. Siinä ohella pystyy silti rentoutumaan. (HäSa)

Päivän lehti

30.9.2020

Fingerpori

comic