Kanta-Häme

Tyyntä myrskyn edellä Linnanpuistossa

Kuumaa Huumaa -ilmailutapahtumassa ei nähty yhdentoista kuumailmapallon yhteislähtöä, kuten oli määrä. Sää ratkaisi jo 14. kerran järjestetyssä perinteisessä perheiden kesätapahtumassa.

– Riihimäen suunnalta tulevat pilvet vaikuttivat päätökseen. Yleisön kannalta tämä on harmillista, koska vaikka pallo onkin pystyssä, se ei ole sama asia kuin nähdä sen nousevan, kertoo päälentäjä Olli Luoma.

Luoman mukaan vain kolmena vuonna yhteislähtö on peruttu, mutta joka vuosi on lennetty kuitenkin vähintään yhdellä pallolla. Pilotti Harri Heinonen joutui pakkaamaan oman pallonsa takaisin konttiin.

– Noudatamme tiukkoja turvallisuussääntöjä. Tämä kuuluu lajiin. Olisihan se ollut hauskaa päästä taas yläilmoihin. Viimeksi lensin Iron Maiden -konsertin aikana, Heinonen selittää.

Myös suunniteltu vintage-kilpailu, jossa lennetään ilman tarkkailijoita ja streamereitä, jäi toteutumatta. Osallistujia ei löytynyt tarpeeksi, joten pallojaosto perui kisan.

Neljä kuumailmapalloa pääsi kuitenkin perjantai-iltana kokeilemaan, miltä vintage-lentely maistuu.

Räyskälän Ilmailukerhon puheenjohtaja Timo Myllykylä uskoi vielä alkuillasta vakaasti, että pallot nousevat. Nousussa piilee hänen mielestään koko lajin paras anti.

– Siinä lähdetään paikaltaan suoraan ylös ilman sivuttaisliikettä. Siinä on jotakin mystiikkaa, kun lämpö nostattaa ylös. Siellä vain irtoaa kaikesta, Myllykylä maalailee.

Hämeenlinnan ja Espoon ilmailuseurat yhdistyivät keväällä Räyskälän Ilmailukerhoksi. Kumpikin seura on pitänyt Räyskälän kenttää kuin kotinaan, joten muutos sujui sulassa sovussa.

Espoon jäsenet ja kalusto siirtyivät Hämeenlinnaan, joten nyt kerholla on tuliterää kisa- ja koulutuskoneita.

Hämeenlinnalaiset ovat Myllykylän mielestä ottaneet Kuumaa Huumaa -tapahtuman omakseen vuosien saatossa. Tapahtumassa kerho tahtoo tehdä harrastusmahdollisuutensa näkyväksi.

– Yritämme kehittää tästä kaikkien lajin, ettei me vanhat miehet viedä tätä kokonaan! Ilmailuperheistä tulee edelleen nuoria. Jos isä on käynyt Timon kursseilla, niin ehkä poikakin käy.

Harrastajille on nykyisin tarjolla myös sellaisia lennokkikursseja, joissa ei tarvitse rakentaa lennokkia, vaan se ostetaan valmiina.

– Ihmiset ovat nykyään paljon hätäisempiä kuin aikoinaan. Silti se ilme on aina samalla tavalla mykistynyt, kun oma ensimmäinen lennokki nousee, Myllykylä tunnelmoi. HÄSA

Päivän lehti

2.6.2020