Kanta-Häme

Uhkailijapoliisin irtisanomisesta valitetaan

Hämeen poliisilaitos on päättänyt irtisanoa vanhemman konstaapelin, joka uhkaili Facebookiin jaetulla videolla nuorta miestä pahoinpitelyllä. Hauholla toissa kesänä sattunut tapaus sai erittäin laajaa julkisuutta.

Poliisipäällikkö Tapio Saarni perustelee irtisanomista nimenomaan sillä, että kansalaisten luottamus poliisin tasapuoliseen tehtävien hoitoon on vaarantunut.

Olisivatko potkut tulleet, jos julkisuus olisi ollut vähäisempää?

– Poliisin toiminnan pitää kestää julkista tarkastelua. Tietenkin on niin, että jos ei olisi ollut tallennetta, tapaus ei olisi tullut lainkaan yleiseen tietoon. Julkisuuden määrä ei ole kuitenkaan peruste, Saarni toteaa.

Poliisipäällikkö odottaa, että irtisanominen etenee hallinto-oikeuden punnittavaksi.

– Irtisanotulla poliisilla on oikeus riitauttaa asia, ja hän on niin kertonut myös tekevänsä. Kyseessä on ennakkotapauksen luonteinen asia, joka hänen varmasti kannattaakin viedä eteenpäin.

Sama käsitys on myös Keski-Hämeen poliisiyhdistyksen puheenjohtajalla, ylikonstaapeli Jari Viitasella.

– Laitoksen johdon päätös on yllättänyt henkilöstöä, irtisanomista on pidetty kohtuuttomana ratkaisuna. Yhdistykselläkin on halua selvittää perusteet irtisanomiselle.

Myös poliisi videoimaan?

Tapaus ei ole ensimmäinen, jossa poliisin toimintaa on videoitu ja käytetty kantelun perusteena.

– Tietääkseni muut tapaukset eivät kuitenkaan ole johtaneet tämäntyyppisiin seurauksiin, Saarni huomauttaa.

Poliisin työssä on nykyään arkipäivää, että suoritettuja tehtäviä tallennetaan ja jaetaan sosiaaliseen mediaan lähes reaaliaikaisesti. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on nostanut keskusteluun USA:ssa jo käytössä olevat virkapukuun kiinnitettävät mikrokamerat, jotka taltioisivat tilanteet myös poliisin näkökulmasta.

– Sillä olisi merkitystä poliisin oikeusturvan kannalta. Paljon esitetään myös materiaalia ja väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa, Saarni kannustaa.

Käräjäoikeus tuomitsi irtisanotun poliisin myös henkilörekisterin laittomasta käytöstä. Poliisihenkilöstön laajamittainen rekisterien väärinkäyttö tuli esille hiihtäjä Mika Myllylän kuolinsyyntutkinnan aikana, kun uteliaat virkamiehet katselivat koneiltaan tapaukseen liittyviä tietoja.

– Rekisterien oikeanlaista käyttöä on painotettu henkilöstölle paljon. Meillä on nyt jo vakiintunut menettely, jossa rikkeistä tulee varoitus, Saarni kertoo.

Poliisipäällikkö on tietoinen, että irtisanomispäätös kuohuttaa laitoksen sisällä.

– Tapaus on aiheuttanut paljon keskustelua, Saarni kommentoi. (HäSa)