Kanta-Häme

Uima-altaan kuluille etsitään maksajia

Iittalan hyvinvointikeskus etenee suurin piirtein suunnitelmien mukaan, mutta uima-altaan käyttökustannuksien maksajista on vielä epäselvyyttä.

Hyvinvointikeskukseen on suunniteltu uima-allasta, joka toimisi vesikuntoutuspisteenä. Siitä ei tule täysimittaista allasta, mutta esimerkiksi päiväkotilapset ja alakoululaiset voisivat hyvin käyttää sitä.

Altaan vuosittaisiksi käyttökustannuksiksi on laskettu 156 000 euroa. Luku on nettokustannus sillä edellytyksellä, että altaan käyttäjiltä saadaan noin 40 000 tulot vuosittain. Sen verran tulee tuloa ulkopuolisilta käyttäjiltä Voutilakeskuksessa.

Ikäihmisten lautakunta (ikla) päätti äskettäin, että se on valmis sitoutumaan vain 50 000 euron käyttökustannuksiin vuosittain. Edellytyksenä on, että altaaseen saadaan rahoitusta myös muualla.

Iittalan hyvinvointikeskusta rakennuttaa Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiö. Sen toiminnanjohtaja Leenamaria Keipilä arvelee kuitenkin, että iittalalaisten tuskin tarvitsee luopua uimahaaveistaan.

– Meillä on ihan lähiaikoina neljän tilaajapäällikön kokous, jossa on tarkoitus keskustella kustannusten jaosta. Eiköhän siihen löydy jonkinlainen ratkaisu.

Iklan ohella paikalla on edustusta myös elämänlaatulautakunnasta, lasten ja nuorten lautakunnasta ja sekä terveyden ja toimintakyvyn lautakunnasta.

Monia toimintoja

Iittalan hyvinvointikeskukseen on tulossa 50 asuntoa, jotka on suunnattu vanhuksille. Sinne on kuitenkin suunnitteilla myös muita toimintoja kuten kirjasto, muutama huone terveyskeskukselle ja tiloja yksityisille palveluille.

Alustava kustannusarvio on 10,5 miljoonaa euroa.

Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus Ara on myöntänyt hankkeelle 1,86 miljoonan euron avustuksen ja noin neljän miljoonan euron korkotukilainan.

Keskuksen rakentaminen alkanee vuoden 2015 kesällä. Valmista pitäisi olla loppuvuodesta 2016. (HäSa)