Kanta-Häme

Uimahallin remonttiin luvassa miljoona

Hämeenlinnan uimahallin peruskorjaukselle on luvassa miljoonan euron suuruinen valtionavustus. Summa on tarkentunut Valtion liikuntaneuvoston esityksessä, joka annettiin eilen keskiviikkona.

– Hieno juttu, että asia etenee. Tämän suuntaista avustustahan hankkeelle on odotettu, sanoo Hämeenlinnan Liikuntahalliyhtiön toimitusjohtaja Jorma Hassinen.

Peruskorjauksen ja samalla rakennettavan noin 400 neliön suuruisen liikuntasalin kustannukset on kaikkiaan arvioitu 12,5 miljoonaksi euroksi. Hämeenlinnan valtuusto hyväksyi maaliskuun kokouksessaan halliremontin rahoituspäätöksen.

Hassisen mukaan rahoituksen vaihtoehtoja ovat joko halliyhtiön osakepääoman korottaminen ja halliyhtiön ottama laina tai pelkkä laina. Valtuusto saa vielä myöhemmin päätettäväkseen kaupungin omavelkaisen takauksen myöntämisen lainalle sekä remontin tarkennetun hankesuunnitelman.

Jorma Hassisen mukaan tavoitteena on, että hallin remonttityöt voisivat alkaa jo tämän vuoden puolella.

– Tarkoitus on kuitenkin pitää halli auki ensi talven, mutta joitain töitä pystytään silti aloittamaan. Hallin sulkeminen on ajankohtaista luultavasti keväällä 2016.

Hämeenlinnan uimahalli on valmistunut vuonna 1976. Sitä laajennettiin vuonna 2001, ja sen jälkeen vanhan osan peruskorjausta on suunniteltu ja toivottu koko ajan.

Valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtajana toimiva Timo Heinonen (kok.) kertoo, että Hämeenlinnan uimahallin lisäksi isot avustukset ovat tulossa myös Heinolan ja Hyvinkään uimahallien peruskorjauksiin.

Koko maassa tuetaan yhteensä 24:ää hanketta 17 miljoonalla eurolla. Pienemmille hankkeille on varattu 7 miljoonaa ja myös lähiliikuntapaikkojen tukemiseen on varattu lisämäärärahaa.

Sitä voidaan myöntää esimerkiksi ratsastusmaneesien, skeittiparkkien, frisbeegolfratojen ja kuntoratojen rakentamiseen. HÄSA

Päivän lehti

2.4.2020