Kanta-Häme Hämeenlinna

Ulkoilijoita eksyy ajoittain Panssariprikaatin harjoitusalueille: "Sinne ei ole asiaa, vaikka olisi miten hyvä marjapaikka"

Hätilän harjoitusalueella on suorastaan vaarallisia paikkoja, vaikka puolustusvoimat raivaa räjähtämättömiä ammuksia säännöllisesti.
Panssariprikaatin harjoitusalueen maastossa Hätilässä voi olla räjähtämättömiä ammuksia. Kuva: Markku Tanni
Panssariprikaatin harjoitusalueen maastossa Hätilässä voi olla räjähtämättömiä ammuksia. Arkistokuva: Markku Tanni

Lisääntynyt luonnossa liikkuminen on näkynyt myös ulkoilijoiden, kuten marjastajien luvattomina vierailuina puolustusvoimien harjoitusalueilla.

Kouvolan Sanomat uutisoi (31.8.), että esimerkiksi Utin alueella on näkynyt jonkin verran aiempaa enemmän asiattomia liikkujia.

Panssariprikaatin harjoitusalueupseeri, kapteeni Pasi Suvitie kertoo, että myös prikaatin muulta käytöltä suljetuilta alueilta Hätilästä ja Parolannummelta on kesän mittaan tavattu ja ohjattu pois asiattomia liikkujia. Suvitie muistuttaa, että liikkumiskielto alueilla on ehdoton.

– Hätilän ampuma-alueella liikkuminen ei ole turvallista myöskään sulkupuomeille merkittyjen harjoitusaikojen ulkopuolella, sillä maastossa saattaa olla räjähtämättömiä ampumatarvikkeita.

 


”Luonnossa liikkuessa pitää olla sen verran kartalla, että tietää sijaintinsa.”


 

Suvitie huomauttaa, että liikkumiskielto on merkitty alueelle johtaville kulkureiteille selvästi, ja maastossa alueen rajat on merkitty sinivalkoisilla maalauksilla puihin.

– Eksyminen on tietysti aina mahdollista, mutta kyllä luonnossa liikkuessa pitää olla sen verran kartalla, että tietää sijaintinsa.

Panssariprikaatin kasarmialue Parolannummella on aidattu kauttaaltaan. Silti myös sieltä havaittiin kesällä yksi asiaton henkilö, joka sai sakot.

– Ensisijaisesti ohjaamme henkilöt pois suljetuilta alueilta. Yleensä ohjeita noudatetaan hyvin, Suvitie toteaa.

Suvitie kertoo, että Hätilässä on suorastaan vaarallisia alueita, vaikka puolustusvoimat raivaa räjähtämättömiä ammuksia säännöllisesti.

– Toissakesänä siellä oli ajettu moottoripyörillä panssarivaunujen ammunta-alueen taustavallissa. Se on ollut äärimmäisen harkitsematonta ja riskialtista.

 

Puolustusvoimat voi myöntää kulkulupia harjoitusalueilleen. Marjastukseen tai muuhun harrastustoimintaan sellaisia ei kuitenkaan myönnetä.

– Pitää olla tosiasiallinen tarve päästä kyseiselle alueelle, kuten työtehtävä. Lisäksi kulkulupia on saatettu myöntää metsästäjille.

Parolannummen ja Ilveskallion maastot ovat Suvitien mukaan haasteellisia valvoa, sillä lähistöllä on paljon ulkoilureittejä, teitä ja asutustakin.

– Vaikka näillä alueilla ei tehdä taisteluammuntoja, kulkukiellon peruste on suojata ulkopuolisia ja taata myös varusmiesten ja henkilökunnan palvelusturvallisuus. HäSa

Päivän lehti

21.9.2020

Fingerpori

comic