Kanta-Häme Hämeenlinna

Ulkomaalaiset tutkijat kehuivat Suomen luontoa – Metsäterapiasta kiinnostuneet kokoontuivat Evolla

Kuva: Esko Tuovinen
Eerika Korhonen (oik.) tuli Evolle oppimaan uutta. Mukaan tulivat samaan tiimiin kuuluvat lääkäri Janne Tuovila ja fysioterapeutti Lola Ottosson. Kuvat: Esko Tuovinen

Metsien hyvinvointivaikutuksia käsittelevä International Forest Therapy Days (IFTDays) -tapahtuma kokosi Evon retkeilyalueelle viime viikolla tutkijoita, asiantuntijoita ja aiheesta kiinnostuneita ympäri maailmaa.

Belgiassa asuva luonto- ja terveysalan konsultti Katriina Kilpi lähti yhdessä Heidi Korhosen kanssa rakentamaan tapahtumaa, koska alan verkostot ovat vähäiset.

– Kun yksin puunhalaajaidentiteetin kanssa oleva ihminen huomaa, että muilla on samanlaisia huolia, niin se tuo voimaa, Kilpi kertoo.

Yhteisöllisyyden lisäksi tieteen ja käytännön yhdistäminen on yksi syy tapahtuman järjestämiselle. Tieteilijät pääsevät pois kopeistaan kentälle, ja luontoyrittäjät saavat tukea tieteellisestä tiedosta.

Osallistujat jakoivat tuoretta tutkimustietoa metsien hyvinvointihyödyistä ja pääsivät kokeilemaan erilaisia työpajoja sekä muuta ohjelmaa.

Loppuviikosta osallistujat saivat kokeilla käytännössä erilaisia metsäterapian muotoja.

– Meillä on vierailijoita 17 maasta, Kilpi kertoo tapahtumasta, joka järjestetään nyt toisen kerran.

Kuva: Esko Tuovinen
Katriina Kilpi

 

Eteläkorealainen professori ja tutkija Bum-Jin Park tuli puhujaksi tapahtuman seminaariin.

Hän opettaa Chungnamin yliopistossa metsäterapiaa. Yliopisto sijaitsee Daejeonissa pääkaupunki Soulin eteläpuolella.

Park kertoo tutkivansa tieteellisin metodein kaikkea, mitä ihmiskehossa ja -mielessä tapahtuu sen kohdatessa luonnon.

Hän on mitannut fysiologisilla menetelmillä kehon reagointia metsäympäristöön. Psykologisia vaikutuksia on mitattu kyselylomakkeilla.

– Kerään ihmisten sylkeä ja tutkin stressihormoni kortisolia sekä sydämensykettä, hän kertoo.

Nykyään kaikki tietävät metsäympäristön olevan ihmiselle urbaania terveellisempi, joten nykyään hän vertailee eri metsiä keskenään.

Kuva: Esko Tuovinen
Bum-Jin Park

Tokiossa asuva japanilainen professori, tutkija ja metsäterapeutti Iwao Uehara piti tapahtumassa työpajaa.

Metsänhoitoa ja metsäterapiaa Tokyo University of Agriculturessa opettava Uehara tekee myös neuvontaa yhdistäen ihmisen ja metsän.

Hän työskenteli aiemmin kehitysvammaisten opettajana ja huomasi, miten oppilaiden mieli tasaantui metsässä.

– Joskus oppilaat tappelivat koulussa, mutta metsässä he rauhoittuivat eivätkä tapelleet. Arvelin että metsäympäristöllä on selvä vaikutus ihmisiin, hän kertoo.

Hänen näkemystään vahvisti myös se, että oppilaat eivät olleet kykeneviä valehteluun tai esittämiseen henkisten vaikeuksien vuoksi.

Uehara on tehnyt tutkimusta aiheesta kehitysvammaisten, dementoituneiden vanhusten ja masennuksesta kärsivien liike-elämän työntekijöiden parissa.

Kuva: Esko Tuovinen
Iwao Uehara

 

Terveys- ja hyvinvointipalveluita luonnossa tuottavan Oivallusvaara oy:n toimintaterapeutti ja yrittäjä Eerika Korhonen tuli paikalle kuuntelemaan seminaaripuheita ja oppimaan uutta.

Mukana ovat tiimiin kuuluvat lääkäri Janne Tuovila ja fysioterapeutti Lola Ottosson.

– Viime kesänä kehitimme metsävastaanotto-konseptin, Korhonen kertoo.

Vastaanotolla metsässä he kertovat asiakkaalle, miten luonto on hyväksi ihmiselle ja kuinka se voidaan ottaa mukaan jokapäiväiseen elämään.

Korhonen innostui aihealueesta jo lapsena. Kun hän opiskeli toimintaterapiaa, hän teki opinnäytetyön siitä, miten eläimet vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin.

EU-maaseuturahasto rahoittaa heidän osallistumistaan yritysryhmähankkeen kautta.

Eerika Korhonen

Ulkomaan vieraat kehuvat Suomen luontoa. Suomesta löytyy samoja kasveja kuin Japanista, mutta muuten Ueharan mukaan maisema on hyvin erilainen.

Bum-Jin Park hämmästyi saapuessaan Helsinkiin. Se näytti hänestä pikkukaupungilta.

– Kadehdin teitä suomalaisia. Meillä ei ole mahdollista kohdata tällaista rauhaisaa luontoa, Bum-Jin Park sanoo. HÄSA